Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 65


Liite 4 Henkilöstökertomus 2022

 

Henkilöstökertomus vuodelta 2022

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 65  

59/01.00.02/2023  

 

 

Kuntatyönantajan on tunnettava henkilöstövoimavarat, joilla palvelut järjestetään. Henkilöstövoimavarojen ennakointi on osa strategiatyötä. Tieto henkilöstövoimavaroista auttaa henkilöstösuunnittelua myös palvelutarpeiden muuttuessa. Henkilöstöjohtamisen tavoitteena on turvata ammattitaitoisen ja osaavan henkilöstön pysyminen ja saatavuus.

 

Henkilöstökertomus laaditaan vuosittain 31.12. tilanteen mukaan. Raportti vuodelta 2022 on laadittu KT Kuntatyönantajien antaman suosituksen mukaisesti.

 

Henkilöstökertomus on liitteenä.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä, puh. 050 363 5888
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi henkilöstökertomuksen vuodelta 2022 liitteen mukaisesti sekä antaa sen tiedoksi valtuustolle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.