Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 64


Liite 1 Tilinpäätös 2022
Liite 2 Yhteistoiminta-alueen tilinpäätös v. 2022
Liite 3 Johdon vahvistuskirje v. 2022

 

Tilinpäätös v. 2022

 

Kunnanhallitus 27.03.2023 § 64  

57/02.06.01/2023  

 

 

Kuntalain mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös.

 

Kunnanhallituksen toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä on tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi.

 

Vuoden 2022 talousarvion vuosikatteeksi oli arvioitu +407.750 euroa ja tilikauden alijäämäksi -624.300 euroa. Tilinpäätöksessä vuosikate oli +1.900.380 euroa ja poistojen jälkeen ylijäämäksi muodostui +870.146 euroa.

 

Tuloslaskelmassa toimintatuotot olivat 9,7 % toimintakuluista. Kunnan toimintakate oli -19.379.940 euroa, kun vuoden 2021 tilinpäätöksessä se oli -19.643.171 euroa. Käyttötaloudessa lähes kaikkien osastojen toimintakatteet olivat positiivisemmat kuin talousarviossa oli arvioitu. Ylitykset johtuivat lähinnä sisäisistä eristä. Uuden tilastointijärjestelmän vuoksi kustannuksia pitää kohdistaa eri tavoin kuin aikaisemmin, eikä sisäisiä eriä ole pystytty arvioimaan talousarviossa riittävällä tarkkuudella.

 

Ulkoisten tulojen ja menojen toimintakatteessa suurin alitus tehtiin erikoissairaanhoidon osastolla n. 672.000 euroa. Varhaiskasvatuksen osastolla ulkoinen toimintakate alittui n. 160.000 euroa ja perusopetuksessa n. 207.000 euroa. Maa- ja metsäalueiden osastolla tuloja kertyi n. 50.000 euroa enemmän kuin oli arvioitu. Sosiaali- ja terveyspalvelut toteutuvan suunnitelman mukaisesti.

 

Talousarvioon valtionosuuksien määräksi oli arvioitu 11.645.000 euroa. Valtionosuuksia kertyi 12.010.061.euroa eli n. 365.000 euroa arvioitua enemmän. Ylitystä tuli kaikissa valtionosuuserissä, mutta opetuksen valtionosuutta saatiin n. 210.000 euroa enemmän kuin oli arvioitu. Lukion hyvä oppilasmäärä oli osaltaan vaikuttamassa hyvään kertymään. Valtionosuuksia kertyi n. 820.000 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

 

Kunnallisverokertymä oli 7.676.641 euroa, joka oli lähes 300.000 euroa vähemmän kuin talousarviossa oli arvioitu. Yhteisöveroa kertyi n. 338.000 euroa arvioitua enemmän ja kiinteistöveroa n. 80.000 euroa enemmän, joten kokonaisuutena verotulot ylittivät 120.000 euroa arvioidun määrän.

 

Investointimenoihin oli varattu 2.196.000 euroa, josta toteutui 1.828.349 euroa. Siitä vesihuollon osuus oli merkittävä eli 1.509.113 euroa. Suurimmat investointihankkeet olivat Kanteenmaan vedenottamon ja viemäriverkoston saneeraus.

 

Toimintavuonna ei nostettu pitkäaikaista lainaa, eikä myöskään kassalainoihin jouduttu turvautumaan. Pitkäaikaista lainaa lyhennettiin 400.000 eurolla, lainakanta 31.12.2022 oli 6.865.000 euroa. Lyhytaikaista kassalainaa ei tilinpäätöspäivänä ollut. Lainojen määrä vuoden lopussa oli 2.563 euroa/asukas.

 

Tilintarkastusyhtiö BDO Audiator Oy on pyytänyt kunnanhallitusta antamaan vahvistusilmoituskirjeen tietojen antamisesta tilintarkastajalle.

 

Liitteenä on seuraavat asiakirjat:

- tilinpäätös v. 2022

- yhteistoiminta-alueen tilinpäätös v. 2022

- vahvistusilmoituskirje tilintarkastajalle

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 621 2472
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
- allekirjoittaa vuoden 2022 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi,
- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi,
- esittää, että tilikauden ylijäämä 870.146,04 euroa siirretään taseen edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille sekä
- hyväksyy tilintarkastajalle annettavan vahvistusilmoituskirjeen liitteen mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.