Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 121



 

TE-palvelut 2024 -uudistus / Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen valmistelu

 

 

Kunnanhallitus 21.08.2023 § 121  

115/14.00.01/2023  

 

 

Työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain (380/2023) mukaisesti 1.1.2025. Järjestämisvastuun saaminen edellyttää kunnan työvoiman määrän olevan vähintään 20 000 henkilöä. Jos kunnan työvoiman määrä on alle 20 000 henkilöä, sen on muodostettava palveluiden järjestämiseksi yhteistoiminta-alue (työllisyysalue) yhdessä jonkin toisen tai useamman muun kunnan kanssa siten, että työllisyysalueen kuntien yhteenlaskettu työvoiman määrä on vähintään 20 000 henkilöä. Työllisyysalueen tulee muodostaa maantieteellisesti yhtenäinen, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue. Työllisyysalueeseen kuuluvien kuntien tulee sopia työvoimapalveluiden ja niihin liittyvien tehtävien järjestämisestä kuntalain (410/2015) tarkoittamassa lakisääteisessä yhteistoiminnassa.

 

Kunta voi hoitaa tehtävää yhden tai useamman kunnan puolesta siten, että kunnilla on yhteinen toimielin, joka vastaa tehtävän hoitamisesta. Tehtävää hoitavaa kuntaa kutsutaan vastuukunnaksi. Muodostettavalla työllisyysalueella tarjotaan lähipalveluita uudistuksen tavoitteiden mukaisesti.

 

Kuntien, jotka muodostavat työllisyysalueen, on toimitettava viimeistään 31.10.2023 työ- ja elinkeinoministeriölle ilmoitus siitä, mitä järjestämisvastuusta sovitaan työllisyysalueen kuntien kesken.

 

Läntisen Pirkanmaan kunnat ovat olleet mukana Pirkanmaan yhteisen työllisyysalueen valmistelussa. Läntisen Pirkanmaan oma työllisyysalue mahdollistaisi kuitenkin tätä paremmin oman alueen ja paikallisten työllisyys-, elinkeino- ja koulutuspalvelujen muodostaman ekosysteemin hyödyntämisen, lähipalvelujen tuottamisen ja demokraattisen päätöksenteon.

 

Edellä mainittuun perustuen on valmisteltu Läntisen Pirkanmaan oman työllisyysalueen suunnittelun käynnistämistä. Yhteistoimintamalliin sitoutuvat kunnat muodostaisivat edellä mainitun lain mukaisen yhteistoiminta-alueen eli Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen. Yhteistyökunnat hyväksyisivät erikseen tähän toimintamalliin pohjautuvan yhteistoimintasopimuksen ja suunnitelman työvoimapalvelujen järjestämisestä lokakuun aikana.

 

Vastuukuntana toimisi Sastamalan kaupunki, joka toimisi lain edellyttämänä työvoimaviranomaisena. Järjestämisvastuussa oleva vastuukunta vastaisi kuntalain 8 §:n 2. momentin mukaisesti palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuottamistavasta, tuottamisen valvonnasta ja viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä.

 

Sen estämättä, mitä kuntalain 8 §:n 2. momentin 5. kohdassa säädetään, järjestämisvastuussa oleva kunta voisi sopia laissa tarkoitetun työvoimaviranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä noudattaen, mitä kuntalain 54 §:ssä säädetään sopimuksesta viranomaistehtävän hoitamiseksi.

 

Pormestari Kalervo Kummola on kutsunut Pirkanmaan kunnat keskustelemaan Pirkanmaan työllisyysalueratkaisusta 24.8.2023. Kehyskunnat ovat valmistelemassa yhteistä työllisyysaluetta Tampereen kanssa mallin 1 mukaisesti. Mallissa valtiolta siirtyvä henkilöstö ja kunnissa työskentelevä kuntakokeilun virkahenkilöstö siirtyisi vastuukunnan palvelukseen. Vastuukunta tuottaisi kattavat lähipalvelut työllisyysalueen kuntiin yhteisen TE-palvelustrategian mukaisesti. Tampere on valmistelemassa ainoastaan vaihtoehdon 1 mukaista Tampere vastuukuntana -mallia. Kunnan tulee vahvistaa osallistumisensa yhteisvalmisteluun viimeistään 24.8.2023 kokouksessa.

 

Oheismateriaalina seuraa Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen toimintamalli, jossa on tarkemmin määritelty toimintamallin periaatteet. Toimintamallin periaatteet täsmentyvät yhteistoimintasopimuksessa ja suunnitelmassa työvoimapalvelujen järjestämisestä. Lisäksi oheismateriaalina Sastamalan Läntisen alueen tilaisuudessa esittelemä materiaali, Pirkanmaan yhteistoimintasopimuksen luonnos ja Punkalaitumen kunnan lausunto yhteistoimintasopimuksen luonnokseen.

 

Oheismateriaalit

- Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen toimintamalli

- Sastamalan kaupungin esittelemä materiaali Läntisen alueen tilaisuudessa

- Pirkanmaan yhteistoimintasopimuksen luonnos

- Punkalaitumen kunnan lausunto yhteistoimintasopimuksen luonnokseen

 

Valmistelija kunnanjohtaja

 

Lisätietoja kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 621 2472

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) sitoutua Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueen valmisteluun Sastamala vastuukuntana,
2) valmistelua tehdään viranhaltijatyönä, tarvittaessa alueen luottamushenkilöedustajat kutsutaan erilliseen neuvotteluun,
3) Sastamalan kaupungilla vastuukuntana on oikeus hankkia työllisyysalueen valmistelussa tarvittavia asiantuntijapalveluja,
4) Punkalaitumen kunta irtaantuu Tampereen johtamasta koko Pirkanmaan työllisyysalueen valmistelusta elokuun loppuun mennessä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.