Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 140


Henkilöstörakenne syksyllä 2022

 

Varhaiskasvatuksen toimet

 

Kasvatus- ja hyvinvointilautakunta 08.11.2022 § 56 

 

 

Varhaiskasvatuslaki uudistui 2018 muun muassa päiväkodin henkilöstörakennetta koskevan säädöksen osalta. Vuoteen 2030 mennessä päiväkodin kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta mitoitukseen laskettavasta henkilökunnasta kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus. Kyseisestä kahdesta kolmasosasta vähintään puolella tulee olla varhaiskasvattajan opettajan kelpoisuus. Mikäli päiväkodin henkilöstörakennetta ei saada luonnollisen henkilöstön vaihtuvuuden mukaan muutettua, saattaa rakennemuutos vuonna 2030 johtaa lastenhoitajien irtisanomisiin.

 

Punkalaitumen päiväkodin henkilöstösuunnitelma on ollut syksyllä 2021 kasvatus- ja hyvinvointilautakunnassa käsiteltävänä. Henkilöstörakenteen muuttaminen lain edellyttämään suuntaan on kunnassa aloitettu. Tällä hetkellä päiväkodilla on neljä varhaiskasvatuksen opettajan tointa. Vuoteen 2030 mennessä tarvitaan siis vielä 2 varhaiskasvatuksen opettajaa tai sosionomia. Tällä hetkellä kaksi hoitajan tointa on täytetty määräaikaisilla sijaisuuksilla 31.07.2023 asti. Vuoden 2023 alkupuolella olisi hyvä hetki vaihtaa nämä toimet vastaamaan lain edellyttämää henkilöstörakennetta.

Varhaiskasvatuksen laatua nostetaan koulutetumman henkilöstön myötä. Tulevaisuudessa päiväkodeissa työskentelee moniammatillisena tiiminä varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen sosionomeja ja lastenhoitajia. Varhaiskasvatuksen sosionomi tuo osaamista lasten ja perheiden hyvinvoinnin riskitekijöiden tunnistamiseen ja arvioimiseen. Varhaiskasvatuksen sosionomin osaamiseen kuuluu myös vahvistaa lasten ja perheiden hyvinvointia oikein kohdennetulla tuella.

 

Yhden hoitajan toimen muuttaminen varhaiskasvatuksen opettajan toimeksi tarkoittaa +4227,50 € kustannusvaikutusta vuositasolla. Vuonna 2023 vaikutus on + 1761,45 €. Yhden hoitajan toimen muuttaminen varhaiskasvatuksen sosionomin toimeksi tarkoittaa +3717,50 € kustannusvaikutusta vuositasolla. Vuonna 2023 vaikutus on +1549 €. Toimien muuttamiseen ja täyttämiseen on varauduttu vuoden 2023 talousarvion laadinnassa.

 

Varhaiskasvatuksen toimien muuttaminen varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen sosionomin toimiin on hyvää ennakointia tulevaan; valmistautumista vuonna 2030 voimaan astuvaan lakimuutokseen. Lisäksi muutos tuo jatkuvuutta henkilöstörakenteeseen ja vahvistaa varhaiskasvatuksen laatua ja pedagogiikkaa sekä perheiden kanssa tehtävää yhteistyötä ja oikea-aikaista tukea päiväkodissa.  

 

Hallintosäännön 34 §:n mukaan toimen nimikkeen perustamisesta ja muuttamisesta päättää kunnanhallitus.

 

Oheisena päivitetty päiväkodin henkilöstösuunnitelma syksyltä 2022

 

Valmistelija vs. varhaiskasvatusjohtaja

 

Lisätietoja vs. varhaiskasvatusjohtaja Sanna Kohijoki, puh. 040 681 0211
 

Esittelijä Varhaiskasvatusjohtaja

 

Päätösehdotus  Kasvatus- ja hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle, että määräaikaisilla palvelussuhteilla täytetyt kaksi hoitajan toimea muutetaan varhaiskasvatuksen opettajan toimeksi ja varhaiskasvatuksen sosionomin toimeksi. Toimet täytetään 1.8.2023 alkaen.

 

Päätös Kasvatus- ja hyvinvointilautakunta hyväksyi esittelijän esityksen.

 

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 140  

121/12.07.00/2022  

 

 

 Päiväkodin henkilöstösuunnitelma syksylle 2022 on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa kaksi määräaikaisesti täytettyä hoitajan toimea varhaiskasvatauksen opettajan toimeksi ja varhaiskasvatuksen sosionomin toimeksi 1.8.2023 alkaen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.