Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 28



 

Paikallissopimus varallaolosta

 

Henkilöstöjaosto 23.10.2025 § 37 

 

 

Teknisessä toimessa suoritettiin yhteistoimintaneuvottelut, jotka päättyivät alkuvuonna 2025, joiden tuloksena päätettiin yhdistää kiinteistötoimen ja vesilaitoksen päivystykset. Päivystys järjestetään varallaolona, jota työntekijät hoitavat varsinaisen työajan ulkopuolella seitsemän vuorokauden jaksoissa.

 

Punkalaitumen kunnassa ei ole voimassa olevaa paikallissopimusta varallaolosta. Nykykäytännön mukaan päivystäjille on korvattu jokaiselta päivystystunnilta 25% korottamattomasta tuntipalkasta. Hälytyksen tullen työ on muuttunut aktiivityöksi ja työstä on maksettu työsopimuksen ja työehtosopimuksen mukaisesti palkkaa.

 

Punkalaitumen kunnassa on käytössä erillinen paikallissopimus hälytysrahan maksamisesta. Sopimus koskee tilanteita, joissa työntekijää ei ole määrätty varalle eikä hänelle ole ilmoitettu etukäteen työtehtävästä, mutta hänet kutsutaan työhön vapaa-ajallaan. Tämä hälytysrahasopimus kattaa tilanteita, joissa kyse on äkillisestä ja ennalta sopimattomasta työtehtävästä.

 

Hallintosäännön 63§ mukaan henkilöstöjaosto päättää paikallisen virka- ja työehtosopimuksen tekemisestä ja irtisanomisesta. Varallaolon paikallissopimuksesta on järjestetty neuvottelut henkilöstön ja henkilöstötoimikunnan kanssa, joissa on ollut mukana työsuojelun ja ammattiliittojen luottamusedustajat.  Neuvotteluiden tuloksena osapuolet ovat yhteisymmärryksessä sopineet liitteen mukaisesta paikallissopimuksesta, joka astuu voimaan päivystystehtävien yhdistyessä.

 

Valmistelija  hallintojohtaja, tekninen johtaja

 

Lisätietoja  hallintojohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy liitteenä olevan paikallissopimuksen varallaolosta. Paikallissopimus otetaan käyttöön siirryttäessä yhden päivystäjän toimintamalliin.

 

Päätös Esittelijän esityksen mukaan.

 

 

Henkilöstöjaosto 08.06.2026 § 28  

84/01.02.01/2025  

 

 

 

Punkalaitumen kunnan teknisen toimen varallaolosta on voimassa henkilöstöjaoston 23.10.2025 § 37 hyväksymä paikallissopimus.

 

Voimassa oleva paikallissopimus on irtisanottu työntekijäosapuolen toimesta 2.4.2026. Sopimuksen mukainen irtisanomisaika on kolme kuukautta, joten nykyisen sopimuksen voimassaolo päättyy 3.7.2026.

 

Mikäli uutta paikallissopimusta ei saada neuvoteltua ennen nykyisen sopimuksen päättymistä, sovelletaan varallaolon osalta KVTES määräyksiä.

 

Paikallissopimuksen irtisanomisen jälkeen teknisen toimen henkilöstön kanssa on valmisteltu muutoksia varallaolojärjestelmään ja siihen liittyvään paikallissopimukseen teknisen johtajan johdolla. Valmistelu on perustunut henkilöstön kanssa käytyihin keskusteluihin sekä käytännön kokemuksiin järjestelmän toimivuudesta. Henkilsötön esitys on oheismateriaalina.

 

 

Paikallissopimukseen varallaolosta esitetään seuraavat muutokset:

 

-varallaolokorvaus muutetaan kiinteästä euromääräisestä korvauksesta (5,14 €/tunti) prosenttiperusteiseksi siten, että korvaus on 30 prosenttia työntekijän korottamattomasta tuntipalkasta

 

-vapaaehtoiseen varallaoloryhmään liittymisen ja siitä eroamisen ajaksi määritellään yksi kuukausi

 

-varallaolokorvaukset maksetaan jälkikäteen kuukausittaisen palkanmaksun yhteydessä

 

-mahdollisessa varallaolokorvauksen maksuviivetilanteessa viivästyskorko lasketaan varsinaisesta palkanmaksupäivästä alkaen

 

- vapaa-ajalla päivystystehtävään osallistumisesta/avustamisesta (pl. kriittisten tilanteiden yhteyshenkilöt) maksetaan korvauksena vähintään yhden tunnin palkka. Mikäli tehtävän hoitaminen kestää yli tunnin, korvataan siihen käytetty aika kokonaisuudessaan. Tehtävä tulee olla todennettavissa ja siitä tulee raportoida heti seuraavana työpäivänä lähiesihenkilölle, joka hyväksyy suoritetun tehtävän ja korvaus voidaan suorittaa.

 

 

Kunnalla on ulkopuolisten toimijoiden kanssa sopimuksia varallaolopalvelujen tuottamisesta. Näitä palveluntuottajia on tarkoituksenmukaista käyttää edelleen tarvittaessa varajärjestelynä kunnan oman varallaolojärjestelmän tukena.

 

Hallintosäännön 63 § mukaan henkilöstöjaosto päättää paikallisten virka- ja työehtosopimusten tekemisestä ja irtisanomisesta.

 

 

Valmistelija tekninen johtaja, vt. kunnanjohtaja

 

Lisätietoja 
 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja  

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy liitteenä olevan paikallissopimuksen varallaolosta. Päivitetty paikallissopimus otetaan käyttöön 3.7.2026 alkaen.

 

Päätös Keskustelun aikana Marja Wakkala esitti, että asia palautetaan valmisteluun, Timo Karunen ja Harri Lumme kannattivat Wakkalan esitystä. Henkilöstöjaosto päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteltavaksi.

Tekninen johtaja Olli Launonen oli paikalla kokouksessa tämän pykälän esittelyn ajan ja poistui kokouksesta ennen päätöksen tekoa klo 16:28.