Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 3


Liite 1 Henkilöstökertomus 2025

 

Henkilöstökertomus 2025

 

Henkilöstöjaosto 10.03.2026 § 3  

12/01.00.02/2026  

 

Motivoituneet ja ammattitaitoiset työntekijät ovat organisaation yksi tärkeimmistä voimavaroista. Henkilöstön edustajat ovat asiantuntijoita, jotka ovat erittäin arvokkaita organisaation toiminnalle. Työntekijöillä on varsinaisen osaamisen lisäksi monen tasoista pääomaa, hiljaista tietoa organisaatiostamme ja omista työtehtävistään. Ihmisten ja osaamisen johtaminen on tärkeä osa koko kuntaorganisaation toimintaa. Henkilöstö itsessään on organisaation tärkeimpiä työvälineitä, tulevaisuuden tuloksen tekijöitä.

 

Henkilöstöjohtamisen tavoitteena on, että organisaatiossa työskentelee oikea määrä sopivia henkilöitä oikeanlaisissa työtehtävissä. Työnantajan on siis tunnettava henkilöstövoimavarat. Henkilöstövoimavarojen seuraaminen ja ennakointi on osa kuntaorganisaation strategiatyötä. Henkilöstöjohtamisen tavoitteena on turvata ammattitaitoisen ja osaavan henkilöstön pysyminen ja saatavuus, työhyvinvoinnin edistäminen sekä henkilöstön osaamisen vahvistaminen huomioiden koko organisaation tarpeet.

 

Kunnissa laaditaan vuosittain henkilöstökertomus. Henkilöstökertomus on laadittu 31.12.2025 tilanteen mukaan. Henkilöstökertomus vuodelta 2025 on laadittu KT Kuntatyönantajien antaman suosituksen mukaisesti. Henkilöstökertomuksen on tarkoitus antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuva henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta.

 

Liitteenä oleva vuoden 2025 henkilöstökertomus antaa kattavan kuvan kunnan henkilöstön tilanteesta, työhyvinvoinnista ja kehittämiskohteista. Hallintosäännön pykälän 66 mukaisesti henkilöstöjaosto hyväksyy henkilöstökertomuksen.

 

Valmistelija  hallintojohtaja

 

Lisätietoja  hallintojohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä henkilöstökertomuksen vuodelle 2025 ja päättää lähettää sen edelleen tiedoksi kunnanhallitukselle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.