Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 16


 

Henkilökuntaetuudet

 

Henkilöstöjaosto 24.04.2024 § 16  

51/01.04.04/2024  

 

 

Tällä hetkellä kunnan henkilökunnalla on mahdollisuus käydä maksutta kerran viikossa paikalllisilla kuntosaleilla. Lisäksi henkilökunnalla on näyttöpäätetyötä tekevien osalta mahdollisuus käyttää taukoliikuntasovellusta. Henkilökuntaa muistetaan merkkipäivinä ja palvelusvuosista erillisen ohjeen mukaisesti. Henkilökunnalle on annettu pienimuotoinen muistaminen vuoden vaihtuessa ja tarjottu jouluruoka. Lisäksi satunnaisesti on järjestetty koko henkilöstölle suunattuja tilaisuuksia yhteisöllisyyden edistämiseksi.

 

Edellämainittujen etuuksien lisäksi henkilökunnalla on ollut mahdollisuus hyödyntään erillinen 100e määräraha, Epassi sovelluksen kautta edistääkseen omaa hyvinvointiaan haluamallaan tavalla. Epassi on saanut henkilöstöltä erittäin hyvää palautetta ja edun käyttöaste on ollut korkea.  Epassi etusumman lisäämiseksi on tullut esityksiä usealta eri tehtäväalueelta sekä asia nousee esiin henkilöstölle laaditussa työhyvinvointikyselyssä. Henkilökuntaetuuksia on käsitelty erikseen myös henkilöstötoimikunnassa.

 

Epassin myöntö/käyttöperiaatteet:
- etuuden arvo 100 euroa vuodessa
- etuus ladataan alkuvuonna kaikille työntekijöille (määräaikaisille vastaava määrä, mitä palvelussuhde kestää)
- uusille työntekijöille ladataan arvo aloituspäivästä lukien, järjestelmä laskee suhteutetun arvon
- etu myönnetään määräaikaisille työntekijöille, joiden palvelussuhde kestää yli 3kk

- etu myönnetään osa-aikaisille työntekijöille, joiden työaika on 50 % tai enemmän täydestä työajasta
- etuus lakkaa jos palkaton palvelussuhdevapaa kestää yli 3 kk
- etu on voimassa äitiysloman ja vanhempainvapaan aikana


Työnantaja voi tarjota kokonaan tai osittain verovapaita luontois- ja henkilökuntaetuja työntekijänsä käyttöön. Verottajan ohjeistuksen mukaan tällä hetkellä edun omaehtoisen toiminnan kohtuullisen edun enimmäismäärä on 400 euroa vuodessa.

Edellytyksenä on, että maksuväline on henkilökohtainen ja sen käyttäjä voidaan tunnistaa. Maksuvälinettä voi käyttää vain laissa säädettyihin käyttökohteisiin. Maksuvälinettä ei saa vaihtaa rahaksi eikä sillä maksettaessa saa antaa rahaa takaisin.


Verovapauden edellytyksenä on, että etu myönnetään kaikille työ- ja virkasuhteessa oleville työntekijöille riippumatta siitä, ovatko he vakinaisessa vai määräaikaisesssa palvelussuhteessa tai tekevätkö he työtä koko- tai osapäiväisesti.

Verovapautta ei kuitenkaan estä, että työnantaja suhteuttaa osa-aikaisten työntekijöidensä edun määrän työntekijän työaikaan tai liittää edun käyttöoikeuden palvelussuhteen tiettyyn kestoaikaan. Edun saajista voi jättää pois myös lyhytaikaiset tilapäistyöntekijät sekä äitiysloman, perhevapaan ja vuorotteluvapaan jaksot.


 

 

Valmistelija  hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja  hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää, että Epassi määräraha korotetaan 160€ vuodessa ja muut henkilökuntaedut säilytetään ennallaan. Henkilöstöjaosto päättää, että kokonaismäärärahan korotus Epassiin otetaan käyttöön 1.6.2024 alkaen, jolloin kuluvalle vuodelle lisätään 60€ summa huomioiden myöntö- ja käyttöperiaatteet.

 

Päätös Henkilöstöjaosto hyväksyi esittelijän esityksen.