Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 5


 

Vesiliittymäsopimusten muuttaminen palautus- ja siirtokelpoisista sopimuksista jatkossa ainoastaan siirtokelpoisiksi sopimuksiksi uusien sopimusten osalta

 

Tekninen lautakunta 13.02.2024 § 5  

11/14.05.00/2024  

 

 

Punkalaitumen kunnan vesihuollossa on yleisesti kansallisesti käytetyt palautus- ja siirtokelpoiset liittymissopimusmallit kiinteistöjen liittymisistä vesihuollon verkostoihin. Liittymissopimusten ollessa myös palautuskelpoisia, ovat liittymismaksut palautuskelpoisia. Useat vesihuoltolaitokset ovat jo luopuneet palautuskelpoisten liittymismaksujen käytöstä ja useissa muissa vesihuollon laitoksissa on samanlainen muutos jo käynnissä.

 

Palautuskelpoisten liittymismaksujen palautukset ovat poikkeuksellisen harvinaisia. Palautuskelpoisuuden takia, tulee kunnan saamia palautuskelpoisia liittymismaksuja käsitellä niiden oikeudellisen luonteen perusteella tilinpäätöksissa velkaeränä. Kirjanpitolautakunnan lasunnon mukaisesti tulee kunnan saamat palautuskelpoiset liittymismaksut käsitellä tilinpäätöksessä vieraana pääomaeränä ja saaduista maksuista suositellaan käytettävän tase-erän nimikettä "liittymismaksut ja muut velat". Näin ollen saadut maksut eivät kirjaudu mm. vesihuoltolaitoksen tuotoiksi, joilla voitaisiin kattaa vesihuollon kuluja ja investointeja.

 

Siirryttäessä palautus- ja siirtokelpoisista sopimuksista ainoastaan siirtokelpoisiin sopimuksiin, kirjataan jatkossa liittymismaksut tuotoiksi. Tällöin saadut liittymismaksut kirjataan tuloslaskelmalla liikevaihtoon ja liikevaihto vaikuttaa suoraan vesihuollon tulopuoleen. Jatkossa muutoksen seurauksena liittymismaksuihin tulee lisäksi arvonlisävero johtuen muutoksesta saatujen maksujen käyttäytymisessä kirjanpidollisessa käsitellyssä ja saatavien maksujen muuttumisesta velkaerästä tuotoksi.

 

Jatkossakin esim. tontin tai kiinteistön omistajan vaihtuessa, ovat vesiliittymäsopimukset siirtokelpoisia suoraan uudelle omistajalle. Kiinteistön tai tontin muuttunut omistussuhde itsessään ei aiheuta lisäkustannuksia vesiliittymien omistajille. Muutos ei vaikuta jo olemassa oleviin liittymäsopimuksiin.

 

Valmistelija  vt. tekninen johtaja

 

Lisätietoja tekninen johtaja
 

Esittelijä tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että jatkossa kaikki uudet kunnan vesihuollon verkostoon solmittavat liittymissopimukset ovat ainoastaan siirtokelpoisia sopimuksia. Muutos astuu voimaan päätöksen saatua lainvoiman.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi esittelijän esityksen.