Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.02.2024/Pykälä 4


Liite 2 Kuntalaisaloite Emmanlammen varustelusta

 

Pukukopin ja yleisen käymälän rakentaminen Emmanlammelle

 

Tekninen lautakunta 13.02.2024 § 4  

12/10.03.01.01/2024  

 

 

Punkalaitumen kunta on vastaanottanut kuntalaisaloitteen Punkalaitumen Pitäjänseudun kyläyhdistykseltä. Aloitteessa esitetään, että kunta yhdessä kyläyhdistyksen kanssa rakentaisivat Emman lammelle yksinkertaisen pukukopin vanerista ja kuivakäymälän ns. "PuuCeen". Samassa yhteydessä sivutaan mielikuvaa pöytäryhmästä penkkeineen, mutta asiaa ei täsmennetä sen enempää.Täten emme käsittele pöytäryhmää penkkeineen tässä esityksessä.

 

Kyläyhdistyksellä on mahdollisuus hakea rakentamiseen rahoitusta Joutsenten reitin nuoriso leader:ilta, minkä tavoitteena on käynnistää uutta toimintaa sekä saada nuoret mukaan alueen kehittämiseen ja projekteihin. Tukea voidaan myöntää projektille, jossa nuorten rooli on aktiivinen. Kyläyhdistys voi saada 800 euron suuruisen rahoituksen rakennusprojektiin, esim. pukukoppeihin.

 

Tekninen toimi ei kannata aloitetta kuivakäymälästä Emmanlammen välittömässä läheisyydessä. Tekninen toimi ei halua nykyisillä resusursseillaan ottaa vastuuta kuivakäymälän ylläpidosta.

 

Tekninen toimi tukee aloitetta pukukopin osalta ehdollisesti. Aloitteessa esitetyt materiaali- ja rakenneratkaisut eivät anna kuvaa kestävästä ja visuaalisesti edustavasta toteutuksesta. Lopullinen ulkoasu aloitteen mukaisilla ratkaisuilla ei ole edustettavuuden kannalta kunnalle eduksi. Eivätkä voi olla myöskään kestäviä. Jos pukukopit suunnitellaan vain sulanvedenajan käyttöön, voivat rakenneratkaisut olla hyvinkin kevyitä, kunhan ne ovat kestäviä. Suomen useilta eri julkisilta uimarannoilta löytyy hyviä vaihtoehtoja sekä ulkoisesti että kestävyydeltään edustavista vaatteidenvaihtoon tarkoitetuista kopeista ja rakenteista.

 

 

 

Valmistelija kunnanrakennusmestari

 

Lisätietoja kunnanrakennusmestari Olli Launonen, puh. 040 641 2044
 

Esittelijä tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Vaatteidenvaihtoon tarkoitettujen rakenteiden osalta tekninen toimi jatkaa suunnittelu- ja kehitystyötä yhdessä kyläyhdistyksen nimeämän edustajan kanssa. Tekninen toimi pyrkii saattamaan hankkeen toteutuskelpoiseksi, mutta käyttää omaa harkintaansa esitettyjen vaihtoehtojen toimivuudesta ja tekee niiden perusteella lopulliset päätökset. Kuivakäymälän osalta aloite hylätään.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi esittelijän esityksen.