Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 23


 

Haukankosken pesula- ja kokoustilan ja teknisen toimen varaston lämmitysjärjestelmäinvestointien poistosuunnitelma

 

Kunnanhallitus 19.02.2024 § 23  

62/02.06.01/2023  

 

 

Haukankosken pesula- ja kokoustilaan on tehty lämmitysjärjestelmän muutos. Rakennuksen poistoajaksi on päätetty 1.1.2013 10 vuotta. Näin ollen rakennuksen menojäännös on nyt nolla euroa. Nyt ko. rakennukseen on tehty lämmitysjärjestelmän muutos, jonka kustannus on 23.738,40 euroa.

 

Lisäksi teknisen toimen keskusvarastolle on toteutettu lämmitysjärjestelmän muutos hankkimalla sinne vesi-ilmalämpöpumppujärjestelmä (ILVP), jonka kustannukset ovat olleet 29.000,04 euroa. Keskusvarastolle ei ole ollut poistoja vuoden 2012 jälkeen ja rakennuksen menojäännös on nyt nolla euroa.

 

Kunnanvaltuusto on päättänyt vuonna 2013 poistoajoiksi seuraavat: tehdas- ja tuotantorakennukset 20-30 vuotta ja hallinto- ja laitosrakennukset 30-50 vuotta, jotka koskevat uusia rakennuksia.

 

Hallintosäännön 84 § mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy suunnitelmapoistojen perusteet ja kunnanhallitus hyväksyy hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat. Mainitut poistosuunnitelmakohteet kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään eli kunnanhallituksen ratkaisuvaltaan.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Timo Oravainen, puh. 050 363 5888
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että mainittujen lämmitysjärjestelmäinvestointien poistot tehdään 5 vuoden kuluessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.