Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 22


 

Kuntalais- ja valtuustoaloitteet vuonna 2023

 

Kunnanhallitus 19.02.2024 § 22  

1/00.01.02/2024  

 

 

Hallintosäännön 167 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimi-valla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa.

 

Hallintosäännön 168 §:n mukaan kuntalaisaloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

 

Hallintosäännön 137 §:n mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oi-keus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asi-oissa. Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esi-tettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Vuoden 2023 aikana on jätetty kolme kuntalaisaloitetta, jotka ovat seuraavat:

 

Pakarin tilojen keskusradiojärjestelmästä

Aloitteessa esitettiin Pakarin keskusradiojärjestelmän korjaamista, jotta asukkaille saataisiin kuulumaan jumalanpalvelukset.

 

Toimenpide: Vanhusneuvosto on käsitellyt asian kokouksessaan 16.5.2023 ja päättänyt keskusradiojärjestelmän korjaamisen sijaan olla yhteydessä seurakuntaan, jotta he lisäävät kuvallisia striimauksia, joiden näyttäminen onnistuu Pakarin televisioista internetin välityksellä.

 

 

Kuntosalitoiminta

Aloitteessa esitettiin, että Vartiolan kuntosalin yrittäjyys kilpailutettaisiin tasapuolisen kohtelun ja palveluiden laadun takaamiseksi.

 

Toimenpide: Kunnanhallitus on käsitellyt aloitteen kokouksessaan 29.1.2024 ja päättänyt käynnistää selvityksen koskien kuntosalitoiminnan kehittämistä kunnan omistamassa Vartiolan kiinteistössä.

 

 

Lisäkilven asentaminen Yrittäjänkujan ja Kaapinkoskentien väliselle kävelytielle

Aloitteessa esitettiin moottoriajoneuvoilla pihoihin ajon sallivan lisäkilven asentamista Yrittäjänkujan ja Kaapinkoskentien välisen kevyen liikenteen väylän osoittavaan liikennemerkkiin, jotta kevyen liikenteen väylän kautta moottoriajoneuvoilla kuljettava reitti lyhenisi.

 

Toimenpide: Tekninen lautakunta on käsitellyt aloitteen kokouksessaan 13.2.2024 ja hyväksynyt lisäkilven asentamisen.

 

 Vuoden 2023 aikana ei jätetty valtuustoaloitteita.

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 621 2472
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se merkitsee v. 2023 tehdyt kuntalais- ja valtuustoaloitteet tiedoksi sekä toteaa ne loppuunkäsitellyiksi. 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.