Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 05.12.2023/Pykälä 48



 

Vesihuoltolaitoksen taksojen korotus

 

Tekninen lautakunta 05.12.2023 § 48  

124/10.03.01.01/2023  

 

 

Vesihuoltolain 18 § säädetään mm. että "Vesihuollon ja huleveden viemäröinnin maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset."

 

Tällä hetkellä voimassaolevat taksat ja maksut eivät ole mitenkään riittäviä kattamaan syntyviä kustannuksia kunnalle. Vesilaitosyhdistys suosittaa käyttö- ja perusmaksun suhteeksi syntyviä kuluja kohtaan suhdelukua 50/50, mikä on linjassa myös lain kanssa. Vuonna 2020 valmistuneen Swecon toteuttaman kunnan vesilaitoksen taloussuunnitelman selvitystyön toimesta kunnan nykyiseksi perittävien maksujen ja syntyvien kustannusten jaksosuhteeksi paljastui 10/90. Vuosina 2015-2019 kunna vesilaitos teki negatiivista tulosta n. 155.000 - 359.000 € per vuosi. Kunta ei ole korottanut vesimaksuja vuoden 2021 jälkeen. Vuonna 2021 korotettiin jäteveden käyttömaksua sekä veden perusmaksua 10 %. Vesimittarimaksu muuttui veden perusmaksuksi. Kunta on ottanut jäteveden perusmaksun käyttöön vasta vuonna 2021.

 

Kuluttaja-asiamiehen linjauksen mukaan kuluttajansuojan toteutumiseksi voidaan maksuja korottaa enimmillään 15 % per vuosi. Vesihuollon menot jo ilman korjausvelkaa ja investointeja tulevat ennusteiden mukaan nousemaan vuosittain vähintään 1 % per vuosi. Tällä hetkellä kunnan vesihuollon huomattavan huonnosta kannattavuudesta johtuen vesihuollon negatiivista tulosta kompensoidaan ensisijaisesti kunnan verotuloilla. Nyt esitettävät korotukset voivat aikasintaan tulla voimaan vuoden 2024 jälkimmäisellä laskutusjaksolla. Tarvittaessa vesihuoltolaki ajaa kuluttaja-asiamiehen linjauksen edelle.

 

Saatekirjeessä esitetään nykyiset ja ehdotut uudet hinnat.

 

Valmistelija vt. tekninen johtaja

 

Lisätietoja vt. tekninen johtaja Joonas Ramstedt, puh. 040 645 2141
 

Esittelijä tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää korottaa kunnan verkostoon liittymisen liittymismaksua 10 %, veden sekä jäteveden käyttömaksuja 10 %, veden sekä jäteveden perusmaksuja 10 %, vesimittarin tarkistusmaksua 10 % ja vesijohtoverkoston uudelleenliittämismaksua 10 %.

 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi esittelijän esityksen.