Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 136


 

Eduskuntavaalien ulkomainonta

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 136  

92/00.00.00/2022  

 

 

Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään 22. - 28.3.2023. Vaalien ulkomainontaa suositellaan aloitettavaksi viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua eli keskiviikona 15.3.2023.


Vaalilain säännökset edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle ja niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.


Asemakaava-alueella ulkomainoksia on voinut laittaa vain kunnan pystyttämiin telineisiin Pietarinaukiolla. Kullekin ehdokkaita asettaneelle ryhmälle on annettu mainospaikka. Mainospaikat on jaettu samassa järjestyksessä kuin ryhmät ovat ehdokaslistojen yhdistelmässä. Mainonnasta ilmoitetaan ehdokkaita asettaneille ryhmille ja niiltä pyydetään ilmoitus vaalipaikan käyttämisestä perjantaihin 6.3.2023 mennessä.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä puh. 050 363 5888.
 

Esittelijä                             Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että
1) asemakaava-alueella vaalien ulkomainokset voidaan laittaa vain kunnan toimesta pystytettyyn telineeseen Pietarinaukiolle
2) muunlainen mainonta asemakaava-alueella kielletään
3) mainokset saa laittaa paikoilleen ke 15.3.2023
4) puolueiden ja valitsijayhdistysten tulee ilmoittaa 6.3.2023 mennessä, mikäli he käyttävät mainospaikkaa
5) vaalimainospaikasta ei peritä korvausta

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.