Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 135


 

Ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden hankinta

 

Kunnanhallitus 31.10.2022 § 126 

 

 

 

Tällä hetkellä kunnan ruoka- ja puhtaanapitopalveluiden tuottamisesta on voimassa sopimus Arkea Oy:n kanssa. Sopimuskausi on viisi vuotta aikavälillä 15.10.2018 - 31.10.2023. Sopimusta on mahdollista jatkaa kolmella vuoden pituisella optiolla. Mikäli optiota halutaan käyttää, siitä sovitaan yhteisesti vuosi kerrallaan kahdeksan kuukautta ennen optiokauden alkamista. Toisin sanoen jos optiota halutaan käyttää, niin siitä on sovittava 28.2.2023 mennessä.

 

Kunta on vuokrannut Arkea Oy:lle Pakarin keittiötilat. Vuokrasopimus on voimassa saman ajan kuin palvelusopimus.

 

Kunnassa on aloitettu asian valmistelu ja eri vaihtoehtoehtojen selvittäminen palveluiden tuottamiseksi. Yksi vaihtoehto on liittyminen ns. inhouse-yhtiöön. Inhouse-yhtiö on julkishallinnon toimijoiden omistama, voittoa tavoittelematon sidos- ja yhteishankintayksikkö, joka tuottaa palveluita omistajilleen. Inhouse-yhtiöltä hankittuja palveluita ei tarvitse kilpailuttaa.

 

Sastamalassa toimii Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy (Servi). Yhtiön omistajina ovat tällä hetkellä Sastamalan kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

 

Servin toimitusjohtaja Raine Nuolikoski on kokouksessa esittelemässä yhtiön toimintaa.

 

Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä

 

Lisätietoja hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä, puh. 050 363 5888
 

Esittelijä                             Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen saadun selvityksen sekä käy evästyskeskustelun asian valmistelun jatkamisesta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.

 

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 135  

109/02.08.00/2022  

 

 

Palvelujohtaja Sari Silén ja asiakkuuspäällikkö Petri Kaukonen Arkea Oy:stä ovat kokouksessa kertomassa yhtiön nykytilanteesta ja suunnitelmista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen saadun selvityksen sekä käy evästyskeskustelun asian valmistelun jatkamisesta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.