Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Esityslista 23.10.2025/Asianro 38


 

Työhyvinvointikyselyn tulokset 2025

 

Henkilöstöjaosto 23.10.2025     

46/01.04.01/2023  

 

 

Kunnan henkilöstöllä oli mahdollisuus osallistua loppuvuonna 2025 työhyvinvointikyselyyn. Kyselyyn vastasi 57 työntekijää eli 68% kunnan työntekijöistä. Kysely tehtiin samalla lomakkeella kuin aikaisempina vuosina, jotta tulokset ovat keskenään vertailukelpoisia.

 

Kyselyn teemat olivat terveys, turvallisuus, yhteisöllisyys, arvostus, osaaminen ja tasa-arvo. Annettujen vastausten keskiarvo oli teemoittain 2,2 – 4,6 asteikolla 1 – 5. Tulokset ovat jonkin verran laskeneet vuosiin 2023 ja 2024 verrattaessa. Erityistä huomiota on organisaatiotasoisesti kiinnitettävä työssä kehittymiseen ja mahdollisuuteen kouluttautua, onnistumisista palkitsemiseen, turvallisuusasioihin sekä työyhteisöiden ongelmatilainteiden tiedostamiseen ja ratkaisemiseen.

 

Työhyvinvointikyselyn tuloksia käytetään kehittämistyön välineenä, esihenkilötyöskentelyn tukena ja työyksikkökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä.

 

Kyselyn tulokset käsitellään johtoryhmässä ja yksikkökohtaiset tulokset käsitellään henkilöstön kanssa työpaikkapalavereissa loppuvuoden 2025 aikana. Yksikkökohtaiset tulokset on toimitettu kaikille esihenkilöille ja organisaatiokohtaiset tulokset toimitetaan koko henkilöstölle tiedoksi.

 

Yhteenveto kyselyn 2025 tuloksista ja vertailukoonti vuoden 2023 - 2025 tuloksista organisaatiotasolla on oheismateriaalina.

 

Valmistelija  hallintojohtaja

 

Lisätietoja  hallintojohtaja Tiina Mäkiranta, puh 040 138 2312
 

Esittelijä hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto merkitsee vuoden 2025 työhyvinvointikyselyn tulokset tiedoksi.

 

Päätös