RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 14.08.2025/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kunnanhallituksen alaisten toimintojen yhteistoimintaneuvottelujen neuvotteluesitys
Henkilöstöjaosto 14.08.2025 § 20
68/00.01.01/2025
Kunnanhallitus käynnisti yhteistoimintamenettelyt 16.6.2025 hallinnon- ja elämänlaadun vastuualueella. Elämänlaadun ja hallinon vastuualueilla on havaittu tarve tehtävien uudelleenjärjestelyyn ja toimenkuvien selkeyttämiseen. Taustalla on hallinto- ja talousjohtajan sekä henkilöstö- ja hyvinvointijohtajan viran, palkkasihteerin ja palveluohjaajan toimien uudelleen järjestelyt, kuntakentän dynaaminen muutos sekä valtion heikko taloudellinen tilanne. Lisäksi on havaittu tarvetta nimikkeiden, virkojen, työnjaon selkeyttämiselle ja uudelleen organisoinnille. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä toiminnot olisivat tarkoituksenmukaista järjestää sisäisesti nykyisillä henkilöstöresursseilla.
Asiassa noudatetaan lakia kuntien yhteistoiminnasta (410/2023) säännöksiä. Näiden mukaisesti työnantajan on ennen suunniteltujen toimenpiteiden toteuttamista käytävä yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön edustajien kanssa. Yhteistoimintaneuvotteluissa käsitellään toimenpiteiden perusteet, vaikutukset henkilöstöön sekä mahdolliset vaihtoehdot. Yhteistoiminnan tavoitteena on varmistaa sujuva ja tarkoituksenmukainen toiminta sekä löytää taloudellista säästöä.
Tällä hetkellä hallinnon- ja elämänlaadun vastuualueilla on omat vastuualuejohtajat hallinto- ja talousjohtaja sekä henkilöstö- ja hyvinvointijohtaja. Molemmat vastuualueet kuuluvat silti kunnanhallituksen alaisuuteen. Tämän takia on perusteltua, että jatkossa kunnanhallituksen alaista toimintaa johtaisi vain yksi vastuualuetasoinen johtaja (hallintojohtaja), jonka alaisuudessa olisi kolme tehtäväaluetasoista virkaa, toimistopäällikkö hoitaisi hallintoa ja hyvinvointipäällikkö elämänlaatua sekä elinvoimapäällikkö elinvoimaa.
Tiina Mäkirannan henkilöstö- ja hyvinvointijohtajan virkanimike muutettaisiin hallintojohtajaksi ja hänen alaisuudessaan työskentelisi kolme tehtäväaluetasoista viranhaltijaa toimistopäällikkö, hyvinvointipäällikkö ja elinvoimapäällikkö.
Tehtäväaluetasoiset virkanimikkeet yhdenmukaistetaan päälliköiksi. Teknisellä vastuualueella on käytössä työpäällikkö virkanimike, joten hyvinvointisuunnittelijan virkanimike muutetaan hyvinvointipäälliköksi ja palkkasihteerin toimi muutetaan toimistopäällikön viraksi. Palveluohjaajan toimi muutetaan elinvoimapäällikön viraksi. Hallinto- ja talousjohtajan virka sekä elinvoimakehittäjän toimi lakkautetaan. Pääkirjanpitäjän toimi muutetaan viraksi.
Toimistopäällikön alaisuudessa olisi kunnan hallinnolliset tukitoiminnot (hallinnon henkilöstö, hallinto, talous, ict, markkinointi, viestintä, vaalit, tarkastustoiminta). Toimistopäällikön alaisuudessa työskentelisi 7 työntekijää (tietohallintosihteeri, pääkirjanpitäjä ja 5 palvelusihteeriä).
Hyvinvointipäällikön alaisuudessa olisi elämänlaatuun liittyvät tehtävät (nuoriso, liikunta, kirjasto, kulttuuri, kansalaisopisto sekä nuorisovaltuusto). Hyvinvointipäällikön alaisuudessa työskentelisi 2 toimea (nuoriso-ohjaaja ja kirjastonhoitaja). Tämän lisäksi on tilapäisiä resursseja hankkeisiin liittyen.
Elinvoimapäällikön alaisuudessa olisi elinvoiman edistämiseen, työllisyyteen ja kotouttamiseen sekä vanhus- ja vammaisneuvostoon liittyvät asiat. Elinvoimapäällikön alaisuudessa ei ole työntekijöitä. Mikäli kunnassa on elinvoimaan liittyviä hankkeita, nämä resurssit olisivat elinvoimapäällikön alaisuudessa.
Hallinnon alta siirretään yhteiskoulun ja lukion rehtorin alaisuuteen koulun palvelusihteeri ja koulunkäynninohjaajan resurssista 0,2 henkilötyövuotta (yht. 1,2 htv). Tällä hetkelläkin kyseiset henkilöt työskentelevät kouluun liittyvien tehtävien parissa ja työtehtävät tulevat rehtorilta. Asiasta on neuvoteltu koulun palvelusihteerin toimenkuvaa tekevän henkilön sekä rehtorin kanssa, ja he suhtautuvat uudistukseen myötämielisesti. Koulun palvelusihteerin toimi siirtyisi koulun alaisuuteen ja muutettaisiin koulusihteerin toimeksi.
Virkanimikemuutokset viedään erikseen valtuuston päätettäväksi. Hallintosääntö päivitetään vastaamaan organisaatiomuutosta. Operatiiviseen toimintaan liittyvät toimenkuvapäivitykset tehdään organisaatiomuutoksen astuttua voimaan yhteistyössä henkilöstön kanssa. Kunnanhallituksen alaisen toiminnan uudelleenorganisointi esitetyllä tavalla toisi nykyiseen organisaatiorakenteeseen säästöä palkkakustannuksiin 92 000 euroa, työnantajan sivukuluihin 22 000 euroa ja muihin välillisiin kustannuksiin 4 500 euroa vuodessa.
Valmistelija kunnanjohtaja
Lisätietoja kunnanjohtaja Tiina Pelkonen, puh. 044 459 7001
Esittelijä kunnanjohtaja
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä hallinnon- ja elämänlaadun uudelleen organisoidun neuvotteluesityksen pykälätekstin mukaisesti.
Yhteistoimintaneuvotteluiden kuuleminen hallinnon- ja elämänlaadun henkilöstön kanssa järjestetään 20.8.2025 klo 13.00 Kunnantalolla.
Neuvoteltavat asiat:
1. Henkilöstö- ja hyvinvointijohtajan siirto hallintojohtajaksi
2. Hallinto- ja talousjohtajan viran lakkauttaminen
3. Palkkasihteerin toimen muuttaminen toimistopäällikön viraksi
4. Hyvinvointisuunnittelijan nimikkeen muuttaminen hyvinvointipäälliköksi
5. Palveluohjaajan toimen muuttaminen elinvoimapäällikön viraksi
6. Elinvoimakehittäjän toimen lakkauttaminen
7. Pääkirjanpitäjän toimen muuttaminen viraksi
8. Koulun palvelusihteerin toimen siirtäminen koulun alaisuuteen ja nimikkeen muuttaminen koulusihteeriksi
Yhteistoimintaneuvottelut päättyvät 3.9.2025.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiina Mäkiranta poistui esteellisenä (asianosainen) kokouksesta asian käsittelyn ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |