Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.05.2024/Pykälä 64


Liite 1 Nuorisokysely 2024

 

Nuorisokyselyn tulokset 2024

 

Hyvinvointijaosto 20.02.2024 § 37 

 

 

 

Punkalaitumella opiskeleville yli 12-vuotiaille nuorille tarjottiin alkuvuodesta 2024 mahdollisuus osallistua paikalliseen nuorisokyselyyn. Kyselyyn vastasi 117 henkilöä. Kyselyssä painotettiin vapaa-aikaan, harrastamiseen, puhelimen käyttämiseen liittyviä teemoja.

 

Paikallisesti kerätyn aineiston pohjalta on tarkoitus kehittää tuotettavia nuorisopalveluita ja toimintoja vastaamaan mahdollisimman hyvin nuorten kuntalaisten toiveita.

 

Aineistoa tullaan hyödyntämään hyvinvointikertomuksen laadinnassa. Lisäksi nuorisovaltuusto tekee aineiston pohjalta kehittämisehdotuksia. 

Nuorisokyselyn tulokset ovat oheismateriaalina.

 

Valmistelija hyvinvointisuunnittelija

 

Lisätietoja hyvinvointisuunnittelija Päivi Paija, puh. 040 610 6058
 

Esittelijä hyvinvointijohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointijaosto merkitsee tiedoksi nuorisokyselyn tulokset ja käydyn keskustelun sekä lähettää tulokset tiedoksi edelleen kunnanhallitukselle.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Kunnanhallitus 14.05.2024 § 64  

21/12.05.00/2024  

 

 

Elinvoimaneuvosto tutustui nuorisokyselyn tulokseen 16.4.2024 ja kirjasi muistioonsa havainnot että Punkalaitumella on varsin osallistuva nuoriso.Keskusteltiin mahdollisuudesta järjestää vanhemmille opastusta miten rajata ja ohjata nuoria puhelmen käytössä. Sähkötupakan käyttö huolestuttaa ja sen haitoista tarvitaan nuorille lisää tietoa. Skeitti- ja skuuttiparkin rakentaminen nousi jälleen esille.

 

Valmistelija hyvinvointisuunnittelija

 

Lisätietoja  hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh.040 138 2312
 

Esittelijä                            kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus                  Merkitään tiedoksi

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.