Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 4


 

Henkilöstön työhyvinvointikyselyn tulokset 2023

 

Henkilöstöjaosto 06.02.2024 § 4  

46/01.04.01/2023  

 

 

Kunnan henkilöstölle tehtiin loppuvuonna 2023 työhyvinvointikysely. Kyselyyn vastasi 64 työntekijää eli 71% kunnan työntekijöistä. Kysely tehtiin samalla lomakkeella kuin aikaisempina vuosina. 

 

Kyselyn teemat olivat terveys, turvallisuus, yhteisöllisyys, arvostus, osaaminen ja tasa-arvo. Annettujen vastausten keskiarvo oli teemoittain 2,6 - 4,5 asteikolla 1 - 5. Vastaukset ovat pääosin yhteneväiset tai hieman kehittyneet parempaan suuntaan edelliseen kyselyyn verrattaessa.

 

Terveyden osalta kehittämiskohteiksi tunnistettiin työmäärän vähentäminen ja työstä palautumisen parantaminen. Työmäärään liittyvä kysymys osoittaa, että asiassa on vuoden aikana päästy parempaan suuntaan. Työturvallisuus koettiin pääsääntöisesti hyväksi. Myös yhteisöllisyys on vastausten perusteella melko hyvällä tasolla. Arvostuksen osiossa etenemismahdollisuudet koettiin haasteeksi. Kehitettävää arvostusosa-alueella on myös työsuoritusperusteisessa palkitsemisissa. Osaamisen osa-alueella koulutukseen osallistuminen vaatii lisätarkastelua, edelliseen kyselyyn verrattuna tulos on laskenut. Tasa-arvon osalta töiden tasapuolisessa jakamisessa nähtiin eniten kehitettävää, keskiarvo tulos oli kuitenkin tämän osalta 3,8.

 

Kyselyn tulokset käsitellään johtoryhmässä ja yksikkökohtaiset tulokset käydään läpi henkilöstön kanssa työpaikkapalavereissa. Kunnassa on käynnistymässä joka vuotiset kehityskeskustelut ja työhyvinvoinnin tulokset ovat yksi keskustelun teema.

 

Yhteenveto kyselyn tuloksista koko kunnan osalta on oheismateriaalina.

 

Valmistelija hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto merkitsee kyselyn tulokset tiedoksi.

 

Päätös Henkilöstöjaosto merkitsi kyselyn tulokset tiedoksi ja lähettää ne edelleen kunnanhallitukselle.