Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 14


Liite 1 Etätyöohje versio 15.4.2024.lopullinen

 

Etätyöohje

 

Henkilöstöjaosto 24.04.2024 § 14  

23/01.01.03/2024  


Kunnassa on käytössä etätyöohje. Voimassa oleva ohje on hyväksytty 6.11.2020 henkilöstöjaostossa pykälässä 7. Ohje on laadittu koronapandemian alettua. Koronaviruspandemian vuoksi etätöitä suositeltiin tehtäväksi ja toimihenkilöistä suurin osa oli etätöissä ainakin osa-aikaisesti. Etätyöstä on saatu positiivisia kokemuksia ja siksi etätyötä on mahdollistettu myös pandemia-ajanjakson jälkeen.

 

Liitteenä on päivitetty etätyöohje. Ohjeen mukaisesti etätyötä voi tehdä, mikäli tehtävien luonne sen mahdollistaa. Esihenkilön vastuulla on tarkkailla, että etätyötä tehdään ohjeen mukaisesti. Säännöllisestä etätyöstä laaditaan aina etätyösopimus.

 

Asiaa on käsitelty johtoryhmässä. Lisäksi asiasta on keskusteltu kunnanhallituksen alaisien tehtäväalueiden palavereissa. Näissä ryhmissä on suurin osa henkilökunnasta, joilla on käytännössä mahdollisuus työskennellä etänä.

 

 

Valmistelija  kunnanjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 621 2472
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy liitteenä olevan etätyöohjeen. Henkilöstöjaosto päättä, että päivitetty ohje otetaan käyttöön 1.6.2024 alkaen.

 

Päätös Henkilöstöjaosto päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvitystä varten.