Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 50


Liite 1 Henkilöstökertomus 2023

 

Henkilöstökertomus 2023

 

Henkilöstötoimikunta 05.03.2024 § 4 

 

 
Motivoituneet ja ammattitaitoiset työntekijät ovat organisaation yksi tärkeimmistä voimavaroista. Henkilöstön edustajat ovat asiantuntijoita, jotka ovat erittäin arvokkaita organisaation toiminnalle. Työntekijöillä on varsinaisen osaamisen lisäksi monen tasoista pääomaa, hiljaista tietoa organisaatiostamme ja omista työtehtävistään. Ihmisten ja osaamisen johtaminen on tärkeä osa koko kuntaorganisaation toimintaa. Henkilöstö itsessään on organisaation tärkeimpiä työvälineitä, tulevaisuuden tuloksen tekijöitä.

Henkilöstöjohtamisen tavoitteena on, että organisaatiossa työskentelee oikea määrä sopivia henkilöitä oikeanlaisissa työtehtävissä. Työnantajan on siis tunnettava henkilöstövoimavarat. Henkilöstövoimavarojen seuraaminen ja ennakointi on osa kuntaorganisaation strategiatyötä. Henkilöstöjohtamisen tavoitteena on turvata ammattitaitoisen ja osaavan henkilöstön pysyminen ja saatavuus, työhyvinvoinnin edistäminen sekä henkilöstön osaamisen vahvistaminen huomioiden koko organisaation tarpeet.

 

Kunnissa laaditaan vuosittain henkilöstökertomus. Henkilöstökertomus on laadittu 31.12.2023 tilanteen mukaan. Henkilöstökertomus vuodelta 2023 on laadittu KT Kuntatyönantajien antaman suosituksen mukaisesti. Henkilöstökertomuksen on tarkoitus antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuva henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta.

 

Valmistelija  hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja  hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstötoimikunta käy keskustelua henkilöstökertomusluonnoksen pohjalta. Henkilöstötoimikunta merkitsee käydyn keskustelun tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Henkilöstöjaosto 20.03.2024 § 10 

 

 

Kunnissa laaditaan vuosittain henkilöstökertomus. Henkilöstökertomus on laadittu 31.12.2023 tilanteen mukaan. Henkilöstökertomus vuodelta 2023 on laadittu KT Kuntatyönantajien antaman suosituksen mukaisesti.

 

Henkilöstökertomuksen on tarkoitus antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuva henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. Henkilöstökertomusta on käsitelty kunnan johtoryhmässä ja henkilöstötoimikunnassa ennen henkilöstöjaoston käsittelyä.

     

 

Valmistelija hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312

 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto hyväksyy henkilöstökertomuksen ja lähettää asiakirjan edelleen käsiteltäväksi kunnanhallitukseen.
 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Kunnanhallitus 22.04.2024 § 50  

28/01.00.02/2024  

 

 

Kunnissa laaditaan vuosittain henkilöstökertomus. Henkilöstökertomus on laadittu 31.12.2023 tilanteen mukaan. Henkilöstökertomus vuodelta 2023 on laadittu KT Kuntatyönantajien antaman suosituksen mukaisesti.

 

Valmistelija  hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja  hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä hallinto- ja talousjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.