Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 43


 

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen muuttaminen

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 43  

121/12.07.00/2022  

 

 

Punkalaitumen päiväkodin ryhmien henkilöstörakenne on toimien mukaan jo varhaiskasvatuslain § 37 mukainen niin, että joka ryhmässä vähintään kahdella kolmasosalla on varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin koulutus.


Varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimi on perustettu Punkalaitumen varhaiskasvatukseen 2019. Vuoden 2022 alusta varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävät ovat yhdistetty varhaiskasvatusjohtajan tehtäväkuvaan. Varhaiskasvatuslain 25 § mukaan kunnan käytettävissä on oltava varhaiskasvatuksessa esiintyvää tarvetta vastaavasti varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluja. Päiväkodissa on kolme ryhmää, joista yhden ryhmän rakennetta muuttamalla pystytään vastaamaan erityisopetuksen tarpeeseen paremmin.  Tavoitteena on henkilöstörakenne, jossa yhdessä ryhmässä työskentelee kasvatusvastuullisina varhaiskasvatuksen erityisopettaja, varhaiskasvatuksen opettaja/sosionomi ja varhaiskasvatuksen lastenhoitaja.

 

Varhaiskasvatuksen tehostetusta ja erityisestä tuesta sekä yleisen tuen tukipalveluista tehdään hallintopäätös. Esityksen hallintopäätökselle tekee varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja hallintopäätöksen tekee varhaiskasvatusjohtaja. Punkalaitumella varhaiskasvatuksen erityisopettajan työtehtävät ovat yhdistettynä varhaiskasvatusjohtajan tehtävänkuvaan. Tilanne on hyvän hallintotavan vastainen.

 

Valmistelija  hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja  hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että varhaiskasvatuksen erityisopettajan työtehtävät eriytetään varhaiskasvatusjohtajan tehtäväkuvasta ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimi täytetään toistaiseksi 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.