Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 34


 

Europarlamenttivaalien 2024 ulkomainonta

 

Kunnanhallitus 11.03.2024 § 34  

32/00.00.00/2024  

 

 

Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024. Ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään 29.5. - 4.6.2024. Vaalien ulkomainontaa suositellaan aloitettavaksi viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua.

Vaalien säännökset edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle ja niiden läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien vaalivapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.


Asemakaava-alueella ulkomainoksia on voinut laittaa vain kunnan pystyttämiin telineisiin Pietarinaukiolla. Kullekin ehdokkaan asettaneelle ryhmälle on annettu mainospaikka. Mainospaikat on jaettu samassa järjestyksessä kuin ehdokkaat ovat ehdokaslistojen yhdistelmässä. Mainonnasta ilmoitetaan ehdokkaita asettaneille ryhmille ja niitä pyydetään ilmoitus vaalipaikan käyttämisestä viimeistään perjantaina 17.5.2024.

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Timo Oravainen, puh. 050 363 5688.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että
1) asemakaava-alueella vaalien ulkomainokset voidaan laittaa vain kunnan toimesta pystytettyyn telineeseen Pietarinaukiolle (julisteen koko max. A0)
2) muunlainen vaalimainonta asemakaava-alueella kielletään
3) vaalimainokset tulee toimittaa kunnantalolle (Vesilahdentie 5) viimeistään 20.5.2024
4) puolueiden ja valitsijayhdistysten tulee ilmoittaa kunnalle viimeistään 17.5.2024, mikäli he käyttävät mainospaikkaa ja
5) vaalimainospaikasta ei peritä korvausta

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.