Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 184


 

Maria Kankaanrannan eronpyyntö luottamustehtävistä ja henkilövalinnat hänen tilalleen

 

Kunnanhallitus 04.12.2023 § 184  

57/00.00.01/2022  

 

 

Maria Kankaanranta on ilmoittanut 27.11.2023 päivätyllä kirjeellä muuttavansa paikkakunnalta vuoden 2023 loppuun mennessä ja pyytänyt eroa Punkalaitumen kunnan luottamustehtävistä.

 

Maria Kankaanranta on tällä hetkellä kunnanvaltuutetun luottamustoimensa ohella kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen (puheenjohtaja) ja kunnanhallituksen varajäsen (Harri Lumme).

 

Vaalituloksen mukaisesti kunnanvaltuuston jäseneksi nousee Jani Lintunen.

 

Valmistelija  kunnanjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 621 2472
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Maria Kankaanrannalle myönnetään ero kunnanvaltuuston jäsenyydestä ja muista kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta muuton vuoksi. Samalla kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Kankaanrannan tilalle valitaan uudet luottamushenkilöt kasvatus- ja opetuslautakuntaan ja kunnanhallitukseen sekä tekee muut tarvittavat henkilövalinnat tasa-arvolain säännösten mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.