Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 137



 

Avustuksen myöntäminen Punkalaitumen vanhustenkotiyhdistys ry:lle

 

Kunnanhallitus 11.09.2023 § 137  

44/02.05.01.00/2023  

 

 

Punkalaitumen vanhustenkotiyhdistys ry on lähettänyt kunnalle anomuksen kiinteistöveron kustannusten kattamiseksi.

 

Yhdistys kertoo avustushakemuksessaan, ettei ole saanut rahoitusta tekemiinsä mittaviin korjauskustannuksiin esimerkiksi käyttö- ja lämmitysvesiputkistojen uusimisen yhteydessä kunnalta, vaan on huolehtinut niistä itsenäisesti lainarahalla.

 

Oheismateriaalina yhdistyksen avustusanomus.

 

Valmistelija  vs. hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  vs. hallinto- ja talousjohtaja Timo Oravainen, puh. 050 363 5888
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää 5 700 euron suuruisen avustuksen Punkalaitumen vanhustenkotiyhdistys ry:lle vuoden 2023 kiinteistöveron maksamiseen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.