Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 135


 

Punkalaitumen tunnettuus ja markkinointi

 

Kunnanhallitus 11.09.2023 § 135  

135/14.00.01/2023  

 

 

Punkalaitumen kunnan näkyvyyden lisäämiseksi on neuvoteltu kahdesta vaihtoehtoisesta projektista

 

Projekti 1: Fiktiivinen videosarja, josta lopputuotteena on sarjan lisäksi lyhyitä klippejä sosiaaliseen mediaan jaettavaksi. Tässä vaiheessa tehtynä on raakakäsikirjoitus. Tavoitteena on sarjan tuottaminen yhteistyössä Ylen kanssa. Mikäli yhteistyö ei toteudu, sarjan arvioitu budjetti olisi 10 000 € ja elinvoimakehittäjän n. 3 kk täyspäiväinen työaika. Oheismateriaalina on sarjan ensimmäinen versio käsikirjoituksesta. Projektia esittelemässä MAK Median Inkeri Taurula, joka on ollut mukana käsikirjoittamassa ja toimisi tulevissa kuvauksissa ohjaajana. Kuvaukset toteutettaisiin kesällä 2024.

 

Projekti 2: Sanoma Media Finland tarjoaa kolmea eritasoista markkinointipakettia Punkalaitumen kunnan näkyvyyden lisäämiseksi. Sanoma tuottaa kaikissa tarjoamissaan tuotteissa tarvittavan sisällön (tekstit, kuvat, videot). Mukana vaihtoehtoja esittelemässä Myyntipäällikkö Teemu Janhunen. Oheisena on Sanoman tarjous.

 

Vain toinen esitellyistä projekteista voidaan ottaa valmisteluun.

 

Näiden lisäksi vuonna 2024 toteutetaan jälleen Palveluopas sekä Tapahtuma- ja matkailuopas. Lisäksi Luonnollisesti Laitumella -kanava pyritään pitämään aktiivisena myös talvikaudella. Punkalaitumelaiset-kanava jää välivuodelle. Vuodelle 2023 budjetoitu nettisivu-uudistus siirtyy vuoden 2024 puolelle.

 

Valmistelija  elinvoimakehittäjä

 

Lisätietoja  elinvoimakehittäjä Henna Ärrälä, puh. 040 185 5253
 

Esittelijä  kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kumpi vaihtoehto otetaan valmisteluun ja evästää valmistelijoita.

 

Päätös Kunnanhallitus ei päättänyt valita kumpaakaan ehdotettua vaihtoehtoa, vaan linjasi yleisesti markkinointia ja sen periaatteita, päälinjaus matkailussa. Varataan budjettiin 20 000 euroa.