Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 124


 

Selvitys vuoden 2022 arviointikertomuksen havainnoista

 

Kunnanhallitus 21.08.2023 § 124  

57/02.06.01/2023  

 

 

Tarkastuslautakunta on antanut vuoden 2022 tilinpäätöksestä arviointikertomuksensa ja kiinnittänyt huomiota teknisen toimialan talousarvion toteutumiseen.

 

Syynä toimitilapalveluiden toteuman osalta huomiota kiinnittäneisiin seikkoihin ovat talouden raportointijärjestelmän muutoksesta aiheutuneet kirjaustavan muutokset. Vuoden 2022 talousarviota laadittaessa ei ole ollut tiedossa kaikkia huomioon otettavia kirjaustapojen muutoksia aiheuttavia muutoksia. Menojen muutoksia vastaavat tulojen muutokset on kirjattu samoin periaattein.

 

Kokonaisuutena toimitilapalveluiden toimintakate on ylittynyt 41 488 euroa, joka on noin 10 % koko toimintakatteesta ja noin 3,4 % ulkoisista menoista.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä, puh. 040 570 0114
 

Esittelijä Hallinto- ja talousjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa selostusosassa olevan selvityksen tarkastuslautakunnalle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.