Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 116



 

Lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen ja taidekasvatuksen kehittäminen

 

Kunnanhallitus 17.04.2023 § 78 

 

 

Punkalaitumen kunnan vuoden 2023 talousarvion tavoitteissa on vahvistettu ajatus, että tutkintoon tähtääviä musiikkiopistopaikkoja pyritään vähentämään sekä vastaavasti yleishyödyllistä musiikin harrastustoimintaa pyritään lisäämään. Perusteena on lasten ja nuorten määrän väheneminen kunnassa 2000-luvulta lähtien sekä yhdenvertaisuus eri taiteen muodoissa koskien lasten ja nuorten kulttuurikasvatusta.

 

Punkalaitumen kunnalla on sopimuksilla tehdyt musiikkiopistopaikat Huittisten musiikkiopistossa (10) ja Loimaan musiikkiopistossa (10).  Sopimus Huittisten musiikkiopiston kanssa on vuodelta 2003. Sopimus Loimaan musiikkiopiston kanssa on vuodelta 2022. Musiikkiopistoon hakeudutaan pääsykokeilla. Musiikkiopiston opinnot kestävät yleensä 8 - 12 vuotta. Loimaan musiikkiopiston opetustoiminta tapahtuu Punkalaitumella. Vuonna 2022 Huittisissa opiskeli 10 oppilasta ja Loimaalla 9 oppilasta.


Vuoden 2023 kunnan talousarviossa musiikkiopistotoimintaan on varattu määrärahaa seuraavasti:

Huittisten musiikkiopisto    11.000 €

Loimaan musiikkiopisto      11.000 €

 

Käytännössä oppilaskohtaiset kunnalta perittävät maksut ovat olleet Loimaan osalta halvempia. Vuonna 2022 kustannukset olivat seuraavat:

Huittisten musiikkiopisto 1.100 €/oppilas   11.000 €

Loimaan musiikkiopisto 858,97 €/oppilas        8.600 €

 

Hyvinvointisuunnittelija Päivi Paija esitteli kunnanhallituksen kokouksessa 13.3.2023 vaihtoehtoja, miten lasten ja nuorten kulttuuriharrastusta voidaan kehittää kunnassa. Kunnanhallitus valitsi kehittämislinjaksi vaihtoehdon, missä vähennetään musiikkiopistopaikkoja maltillisesti. Säästyvät määrärahat käytetään lasten ja nuorten kulttuuriharrastusten kehittämiseen. Harrastustoimintaa pyritään kehittämään naapurikuntien kansalaisopistojen kanssa sekä muiden toimijoiden kanssa.

Huittisten musiikkiopiston rehtori Petri Vainiotalo on kommentoinut mahdollisia musiikkiopiston oppilaspaikkojen vähennystä seuraavasti:

 

"Oppilaspaikkasopimus Punkalaitumen kunnan ja Huittisten kaupungin välillä koskee taiteen perusopetuksen järjestämistä laajan oppimäärän mukaisesti pääsyvaatimukset täyttäville kunnan oppilaille, joiden enimmäismääräksi on sovittu 10. Tämän lisäksi oppilaita voidaan ottaa varhaisiän musiikkikasvatuksen piiriin tai avoimelle osastolle. Musiikin taiteen perusopetuksen toimintamuotoja ovat yksilö- ja ryhmäopetuksen lisäksi mm. erilaiset esiintymiset, joita Huittisten musiikkiopisto pyrkii järjestämään alueellaan kattavasti ja erityisesti huomioiden sen, että oppilaalla on mahdollisuus esiintyä myös lähellä kotiaan.

 

Huittisten musiikkiopisto järjestää säännönmukaisesti esiintymisiä palvelutaloissa syyskauden loppupuolella ja päiväkodeissa ja kouluissa keväällä (ennen syksyn ilmoittautumisaikaa). Joissakin kunnissa on soitinesittelytilaisuuksien järjestämisestä sovittu erikseen kulttuurikasvatussuunnitelmassa.

Punkalaitumella on pyritty huolehtimaan siitä, että Huittisten musiikkiopistolta käydään ainakin keväisin vähintään joko koulussa tai päiväkodeissa, mahdollisuuksien mukaan molemmissa. Erityisesti palvelutalovierailuja on viime vuosina haitannut korona, mutta normaali oloissa näitäkin on vuosittain ollut. Yhtenä hyvänä toimintamuotona on ollut musiikkiopistojen yhteisen oppilaskonsertin järjestäminen kunnassa.

 

Mikäli oppilaspaikkamäärä laskisi, konserttien järjestämisen tarve paikkakunnalla vähenee ja toisaalta kevään soitinesittelykiertueita resursoidaan suhteessa täytettävissä oleviin oppilaspaikkoihin.

 

Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän puitteissa ei ole mahdollista järjestää suoranaisesti kerhotoimintaa. Hyvin samankaltaista toimintaa on kuitenkin mahdollista kehittää valmentavana ryhmäopetuksena. Vaikka lukukausimaksujen osuus kokonaisrahoituksesta on maltillinen, ne ovat kuitenkin olennainen osa rahoituspakettia, joten lähtökohtaisesti kaikki toiminta on maksullista.

 

Vaikka musiikkiopisto ei kuntasopimuksen kautta ole sitoutunut järjestämään konserttitoimintaansa tietyllä tavalla, käytännön tasolla voidaan esim. konserttien järjestämisestä Punkalaitumella kuitenkin erikseen sopia. Samoin valmennustoimintaa kehitetään mielellään yhteistyössä kunnan kanssa. Huittisten musiikkiopistolla on jo jonkin aikaa ollut haaveena KaMu-valmennuksen aloittaminen Punkalaitumella, koska alueella on paljon harrastusta kansanmusiikkiin ja esim. harmonikansoittoon."

 

Kunnanhallituksen valitseman kehittämislinjan mukaisesti Huittisten Musiikkiopistosta vähennetään oppilaspaikkoja viidellä oppilaalla. Näin ollen oppilaspaikkoja olisi jatkossa punkalaitumelaisille 5 kpl. Oppilaspaikkojen vähennys aloitetaan vuoden 2024 syksystä. Kaikki tällä hetkellä taiteen perusopetusta suorittavat saavat opiskella tutkinnon loppuun. Loimaan Musiikkiopiston paikkoja vähennetään kolmella. Syksyllä 2024 punkalaitumelaisille oppilaille olisi siis tarjolla 7 paikkaa.  Loimaan Musiikkiopiston suurempaa oppilaspaikkamäärää voidaan perustella sillä, että musiikkiopiston opettajat käyvät opettamassa Punkalaitumella.

 

Edellä esitettyjen toimenpiteiden johdosta kustannukset vuonna 2024 talousarviossa olisivat seuraavat;

Huittisten musiikkiopisto 1.100 € / oppilas.  5.500 €

Loimaan musiikkiopisto 858,97 € /oppilas   6.050 €

 

Vuoden 2023 talousarviosta kohdasta Huittisten musiikkiopisto ja Loimaan musiikkiopisto saadaan säästöä yhteensä 10 450 €. Vuoden 2024 talousarvioon lisätään lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan 10.450 €. Lasten ja nuorten kulttuuritoimintaa tullaan kehittämään laaja-alaisesti eri kulttuurimuodot huomioon ottaen.

 

Punkalaitumen Nuorisovaltuusto käsitteli asiaa kokouksessaan 5.4.2023. Nuorisovaltuusto haluaa kaikkien nuorten pystyvän osallistumaan haluamaansa harrastukseen. Nuorisovaltuusto toteaa asian olevan järjestettävissä.

 

Valmistelija Hyvinvointisuunnittelija

 

Lisätietoja Hyvinvointisuunnittelija Päivi Paija, puh. 040 610 6058
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Punkalaitumen kunta
1) vähentää Huittisten Musiikkiopiston oppilaspaikkoja kymmenestä viiteen oppilaspaikkaan syksyllä 2024 alkavalla lukukaudella. Tällä hetkellä opiskelevilla oppilailla on subjektiivinen oikeus suorittaa oppimäärä loppuun,

2) vähentää Loimaan Musiikkiopiston oppilaspaikkoja kymmenestä seitsemään oppilaspaikkaan syksyllä 2024 alkavalla lukukaudella. Tällä hetkellä opiskelevilla oppilailla on subjektiivinen oikeus suorittaa oppimäärä loppuun.

3) ottaa huomioon vuoden 2024 talousarviota valmistellessa, lisäämällä menokohdan lasten ja nuorten kulttuuritoiminta, mikä koostuu musiikkiopistopaikkojen vähentämisen säästösummasta 10.450 € sekä

4) lähtee valmistelemaan yhteistyötä naapurikuntien kanssa kansalaisopistotoiminnan kehittämistä koskien myös enemmän lasten ja nuorten kulttuuriharrastuksia.

 

Päätös Esittelijä muutti esityksensä siten, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän muutetun esityksen.

 

 

Kunnanhallitus 13.06.2023 § 116  

55/12.08/2023  

 

Huittisten Musiikkiopistolta ja Loimaan musiikkiopistolta pyydettiin lisätietoja ja kommentteja oppilasmäärien kehityksestä ja mahdollisesta oppilaspaikkojen vähentämisestä.

 

Huittisten Musiikkiopisto (vastattu 5.5.2023)

Oheismateriaalina tilasto, jossa on kerrottu paljonko vuosina 2018-2022 musiikkiopistossa on opiskellut oppilaita musiikkiopistossa, soitinvalmennuksessa, musiikkileikkikoulussa ja avoimessa opetuksessa.

Listalla eivät näy oppilaat, jotka ovat välivuodella (näistähän kunta ei myöskään maksa), mutta heille on varattuna paikka kiintiöstä. Parhaillaan välikaudella olevia oppilaita on kaksi, näistä toisen jatkaminen on epätodennäköistä, toisesta ei vielä tietoa.

Pyrkijöitä keväällä 2023 Punkalaitumelta on tällä hetkellä 3, mutta myös oppilasvalintaan voi vielä ilmoittautua (tilanne 5.5.2023)

Henkilöitä, jotka ovat opiskelleet varsinaisina oppilaina aikavälillä 1.8.2018 - tähän päivään, mutta lopettaneet, näyttäisi olleen yhteensä 7, joista kaksi on saanut perusopintojen todistuksen ja toinen näistä lisäksi laajan oppimäärän päättötodistuksen. Ilman todistusta lopettaneita on siis näiden viiden vuoden aikana viisi.

 

Loimaan Musiikkiopisto (28.4.2023)

Oheismateriaalina tilasto, jossa on kerrottu paljonko vuosina 2018-2022 musiikkiopistossa on opiskellut oppilaita musiikkiopistossa, soitinvalmennuksessa ja avoimessa opetuksessa.

Alustavan tiedon mukaani nykyisistä oppilaista 7 olisi jatkamassa ensi lukuvuonna 2023-2024. Uusia oppilaita Punkalaitumelta ei hakenut Loimaan Musiikkiopistoon keväällä 2023. (2.6.2023)

Opintonsa keskeyttäneitä näyttäisi vuosina 2018-2023 olevan 10, joista käytännössä katsoen kaikki ovat lopettaneet lukuvuoden päättyessä. Osa on saanut opintonsa valmiiksi siltä osin, kuin on tavoitellut, osa on saanut päättötodistuksen. Erilaisia opintokokonaisuuksien suoritusmerkintöjä on 28, mikä opiskelijamäärään nähden on mielestäni hyvä. Näyttäisi siis, että Punkalaitumen opiskelijat ovat sitoutuneita harrastukseensa.

 

Huittisten ja Loimaan musiikkiopistot korostavat, että soittaminen on sinänsä arvokasta. Toiminnassa mukana olevat saavat koko ajan opetusta ja edistyvät, kukaan ei sinänsä "roiku" mukana. Monella ei välttämättä päättötodistus ole edes tavoite, vaan tarkoitus on tietyn ajan harrastaa musiikkia.

Musiikkiopistojen oppilaat esiintyvät ja heillä on mahdollisuus esiintyä kaikissa musiikkiopiston järjestämissä tilaisuuksissa. Punkalaitumelaisia oppilaita esiintyy myös Loimaalla ja Huittisissa oppilaskonserteissa.

 

Valmistelija  Hyvinvointisuunnittelija

 

Lisätietoja  Hyvinvointisuunnittelija Päivi Paija, puh. 040 610 6058

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus  Kunnanhallitus päättää, että Punkalaitumen kunta
1. vähentää Huittisten Musiikkiopiston oppilaspaikkoja kymmenestä viiteen oppilaspaikkaan vuosien 2024-2030 aikana niin, että Huittisten musiikkiopisto ei ota Punkalaitumen oppilaita kuin joka toinen vuosi alkaen keväästä 2024. Näin ollen oppilaspaikkoja saadaan laskettua joustavasti vuosien 2024-2030 aikana. Tällä hetkellä opiskelevilla ja keväällä 2023 valituilla oppilailla on subjektiivinen oikeus suorittaa oppimäärä loppuun.

2. vähentää Loimaan Musiikkiopiston oppilaspaikkoja kymmenestä seitsemään vuosien 2025-2030 aikana niin, että Loimaan musiikkiopisto ei ota Punkalaitumen oppilaita kuin joka toinen vuosi alkaen keväästä 2025. Näin ollen oppilaspaikkoja saadaan laskettua joustavasti vuosien 2025-2030 aikana. Tällä hetkellä ja keväällä 2024 valituilla opiskelevilla oppilailla on subjektiivinen oikeus suorittaa oppimäärä loppuun.

3. ottaa huomioon vuoden 2024-2030 talousarviota valmistellessa, lisäämällä talousarviokohtaan harrastamisen Suomen Malli laskennallisesti vuosittain kertyvä säästösumma.

4. lähtee valmistelemaan yhteistyötä naapurikuntien kanssa kansalaisopistotoiminnan kehittämistä koskien myös enemmän lasten ja nuorten kulttuuriharrastuksia, etenkin musiikin harrastamista.

 

Päätös Marja Wakkala esitti, että myös Loimaan Musiikkiopiston oppilaspaikkojen määrä vähennetään viiteen paikkaan. Wakkalan esitystä ei kannatettu. Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys tuli hyväksytyksi.