Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 111


 

Toimistotyöntekijöiden virkojen muuttaminen toimiksi

 

Kunnanhallitus 13.06.2023 § 111  

91/01.01.00/2023  

 

 

Kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on joko virka- tai työsopimussuhteessa. Virkasuhteessa hoidetaan tehtäviä, joissa käytetään julkista valtaa. Muunlaisia tehtäviä tekevä henkilöstö palkataan työsuhteeseen. Kunnallisen viranhaltijalain mukaan sellainen virkasuhde, jossa ei enää käytetä julkista valtaa, voidaan muuttaa työsuhteeksi.

 

Toimistohenkilöstö on aikanaan palkattu virkasuhteeseen, eikä vanhoja virkoja ole muutettu työsuhteiksi, vaikka toimenkuviin ei kuulu julkisen vallan käyttöä. Uudet palvelussuhteet on perustettu toimiksi. Virassa toimii pääkirjanpitäjä, palkkasihteeri sekä palvelusihteerit.

 

Muutos koskee seuraavia henkilöitä:

 pääkirjanpitäjä Hanna-Maija Ojainmaa

 palkkasihteeri Kaija-Leena Juti

 palvelusihteeri Marjo Aaltonen

 palvelusihteeri Liisa Karjalainen

 palvelusihteeri Janette Poutala

 palvelusihteeri Terhi Rantanen

 palvelusihteeri Sari Saarikko

 palvelusihteeri Satu Toivonen

 

Henkilöstön kanssa on käyty yhteistoimintalain mukainen neuvottelu 26.5.2023. Henkilöstöllä ei ollut huomautettavaa esitettyyn muutokseen.

 

Hallintosäännön 58 §:n mukaisesti kunnanhallitus päättää virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä, puh. 050 363 5888
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa pääkirjanpitäjän, palkkasihteerin ja kuuden palvelusihteerin virat työsuhteeksi 1.7.2023 alkaen.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.