Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 10


 

Hallinto- ja talousjohtajan valitseminen

 

Kunnanhallitus 09.01.2023 § 8 

 

 

 

Hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle syksyllä 2023. Viran täyttöprosessi on hyvä aloittaa hyvissä ajoin, jotta mahdollistetaan riittävä perehdytys.

 

Hallintosäännön 61 §:n mukaisesti kunnanvaltuuusto valitsee vastuualuejohtajat. Hallintosäännön 60 §:n mukaisesti viran julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran julistaa haettavaksi kunnanhallitus.

 

Viran kelpoisuusehdoista päättää se, jolle kuuluu viran täyttäminen. Kunnanvaltuusto on 13.5.2019 hyväksynyt hallinto- ja talousjohtajan viran kelpoisuusehdot. Päätöksen mukaan kelpoisuusehtona on "virkaan soveltuva korkeakoulututkinto sekä kokemusta julkisesta hallinnosta ja taloudesta".

 

Valmistelija  kunnanjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 6212 472
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi sekä päättää hakuprosessista.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti julistaa hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi sekä päätti nimetä valintatyöryhmän valmistelemaan asiaa. Työryhmälle annettiin valtuudet päättää hakuprosessista.

Työryhmään valittiin seuraavat jäsenet:
Harri Lumme, valtuuston puheenjohtaja
Linda Lähdeniemi, kunnanhallituksen puheenjohtaja
Sami Uutto, kunnanhallituksen jäsen
Marja Wakkala, kunnanhallituksen jäsen
Tuija Ojala, kunnanjohtaja
Oili Mölsä, hallinto- ja talousjohtaja

Lisäksi kunnanhallitus nimesi työryhmän puheenjohtajaksi Harri Lumpeen ja sihteeriksi Oili Mölsän.

 

 

Kunnanhallitus 02.05.2023 § 83 

 

 

 

Hallinto- ja talousjohtajan virka oli avoinna 26.2.2023. Valintatyöryhmä päätti jatkaa hakuaikaa 12.3.2023. Määräaikaan mennessä virkaan tuli 16 hakemusta. Valintatyöryhmä haastatteli neljää henkilöä, joista kolme päätettiin lähettää henkilöarviointiin.

 

Tero Hassinen Eezy Personnel Oy:stä on kokouksessa selvittämässä henkilöstöarviointien tuloksia.

 

Yhteenveto hakijoista on liitteenä. Hakemukset ovat oheismateriaalina.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 621 2472
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Asia esitellään kokouksessa.

 

Päätös Henkilöarvioinneissa oli seuraavat hakijat: Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki, Sari Hietala-Karlsson ja Timo Oravainen. Kuultiin henkilöarviointien tulokset.    

Esittelijä esitti, että kunnanhallitus päättää, että valtuusto haastattelee henkilöarvioinneissa käyneet sekä suorittaa hallinto- ja talousjohtajan vaalin.

Esittelijän esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Kunnanvaltuusto 15.05.2023 § 10  

139/01.01.01/2022  

 

 

 Kunnanvaltuusto haastattelee hallinto- ja talousjohtajan viran hakijoita 15.5.2023 klo 16-17.

 

Esittelijä Kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se suorittaa hallinto- ja talousjohtajan vaalin.

 

Päätös Keskustelun kuluessa hallinto- ja talousjohtajan virkaan ei tehty yhtään esitystä, joten kunnanhallituksen esityksen mukaisesti käytiin hallinto- ja talousjohtajan vaali.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Vaali toimitetaan suljettuna lippuäänestyksenä enemmistövaalilla. Hallintosäännön 129 §:n mukaisesti pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina. Hallintosäännön 129 §:n mukaisesti äänen voi antaa kenelle tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävälle virkaa hakeneelle henkilölle. Valtuutetuille on kokouskutsun yhteydessä toimitettu luettelo virkaa hakeneista henkilöistä sekä henkilöiden kelpoisuudesta. Äänestyslippuun kirjoitetaan ehdokkaan nimi ja äänestyslippu on oltava kokoon taitettu niin, että sen sisältö ei ole muille näkyvissä. Äänestyslippu kirjoitetaan omalla paikalla ja pudotetaan vaaliuurnaan nimenhuudon mukaisessa järjestyksessä. Mikäli äänestyslippuun on tehty jokin muu merkintä kuin ehdokkaan nimi, tällainen äänestyslippu hylätään. Eniten ääniä saanut tulee valituksi ja äänten mennessä tasan, ratkaisee arpa. Puheenjohtajan tekemä äänestysesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Äänestys suoritettiin nimenhuudon mukaisessa järjestyksessä. Kokous keskeytettiin äänten laskun ajaksi klo 18.12. - 18.14. Vaalin tulos oli seuraava:
Jaana Jokikoivu-Hiukkamäki - 3 ääntä
Sari Hietala-Karlsson - 7 ääntä
Timo Oravainen - 10 ääntä

Puheenjohtaja totesi, että hallinto- ja talousjohtajan virkaan tuli valituksi Timo Oravainen Porista.