Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 86


 

Yhdistysavustusten hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 02.05.2023 § 86  

44/02.05.01.00/2023  

 

 

Yleisavustukset sekä avustukset Punkalaitumella toimivien yleishyödyllisten yhdistysten kiinteistöveron maksua varten on ollut haettavana.

 

Hallintosäännön 31 §:n mukaisesti kunnanhallituksen alaisen tehtäväaluejohtajan ratkaisuvaltaan kuuluu yhdistysten tukemiseen tarkoitettujen avustusten myöntäminen toimielimen hyväksymien perusteiden mukaisesti myönnettyjen määrärahojen puitteissa.

 

Aikaisempina vuosina avustusta on myönnetty kiinteistöveron maksua varten seuraintaloille ja työnväentaloille sekä metsästys-, nuoriso- ja urheiluseurojen sekä museon kiinteistöille. Aikaisemmin avustusta on myönnetty enintään kiinteistöveron määrä ja avustuksen maksatus on edellyttänyt maksutositteiden esittämistä.

 

Lisäksi avustusta ovat hakeneet seuraavat yhdistykset:

-          Satakunnan Sotilaspoikien Perinnekilta ry Punkalaitumen Sotilaspojat

 perinnehuoneen vakuutusmaksu 110 euroa

-          SPR Punkalaitumen osasto

  toimitilojen ilmalämpöpumppuhankinnat  4.600 euroa

-          Liitsolan osakaskunta

 vesikasvien niitto 800 euroa

 

Yhdistysten tulee toimittaa riittävät selvitykset avustusten maksatusta varten.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä, puh. 050 363 5888
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä kiinteistöveroa varten myönnettävien avustusten perusteet seuraavasti:
- avustusta myönnetään kiinteistöveron maksua varten seuraintaloille, työväentaloille sekä metsästys-, nuoriso- ja urheiluseurojen sekä museon kiinteistöille
- avustusta myönnetään enintään kiinteistöveron määrä ja avustuksen maksatus edellyttää maksutositteiden esittämistä.

Lisäksi kunnanhallitus päättää myöntää seuraavat yhdistysavustukset:
SPR Punkalaitumen osasto   4.600 euroa
Punkalaitumen Sotilaspojat     110 euroa
Liitsolan osakaskunta     800 euroa

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.


Sirkka Madekivi poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi, Punkalaitumen SPR) tämän asian käsittelyn ajaksi.