Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 38


 

Kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ja jaostojen päätösten otto-oikeuden käyttäminen

 

Kunnanhallitus 20.02.2023 § 38  

34/00.01.01/2023  

 

 

Kuntalain 92 §:ssä säädetään ylemmän toimielimen oikeudesta ottaa asia käsiteltäväkseen. Säännöksen mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Kuntalain mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa kuitenkaan ottaa:

 

1)      lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

2)      yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;

3)      kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus on tehtävä.

 

Hallintosäännön 52 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja puheenjohtaja.

 

Hallintosäännön 54 §:n mukaisesti kunnanhallituksen alaisen viranomaisen ja kunnanhallituksen jaoston on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuunottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kunnanhallitus on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kunnanhallituksen puheenjohtajalle, jäsenille ja esittelijälle.

 

Päätökset niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan otto-oikeuden estämättä panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksissa ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Kunnanhallitus voi aina yksittäistapauksessa käyttää otto-oikeutta, jos katsoo siihen olevan tarvetta.

 

Kunnanhallitus on 13.9.2021, § 124 tehnyt päätöksen asioista, joissa se ei käytä otto-oikeutta. Hallintosääntö on uudistettu 1.1.2023, joten päätös on tarpeen päivittää.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä, puh. 050 363 5888
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että seuraavista viranhaltijoiden päättämistä asioista ei tarvitse antaa ilmoitusta:

28 § Kunnanhallituksen alaisen vastuualuejohtajan ratkaisuvalta
2. hyväksyy vastuualueensa laskut, ellei toimielin ole antanut tehtävää muulle viranhaltijalle

28 § Kunnanjohtajan ratkaisuvalta
2. päättää merkkipäivälahjan antamisesta, huomionosoituksista, tervehdys- ja kannatusilmoitusten julkaisemisesta ja lahjoituksen tekemisestä tavanomaisiin hyväntekeväisyystarkoituksiin kunnanhallituksen ohjeiden mukaan
3. päättää kunnanhallitukselta pyydetystä lausunnosta tai selvityksen antamisesta, jolla ei ole yleistä merkitystä

29 § Hallinto- ja talousjohtajan ratkaisuvalta
6. toimii joukkoliikenneyhdyshenkilönä ja antaa lausunnot joukkoliikennettä koskevissa asioissa

31 § Tehtäväaluejohtaja
5. hyväksyy tehtäväalueensa laskut

32 § Hyvinvointisuunnittelija
1. päättää tehtäväalueellaan järjestettävistä tilaisuuksista, tapahtumista ja muusta toiminnasta talousarvion puitteissa

58 § Viran ja toimen perustaminen ja lakkauttaminen sekä virkasuhteen muuttaminen työsuhteeksi
4. Viran ja toimen muuttamisesta osa-aikaiseksi päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen. Mikäli osa-aikaistaminen on ehdoton oikeus, niin päätöksen tekee esihenkilö.

59 § Kelpoisuusvaatimukset

60 § Haettavaksi julistaminen

61 § Ratkaisuvalta henkilöstövalinnoissa
3. Vastuualuejohtaja valitsee hallinnonalansa muut viran- ja toimenhaltijat tehtäväaluejohtajan esittelystä.

62 § Ehdollisen valintapäätöksen vahvistaminen

64 § Virka- ja työvapaat
Kunnanjohtaja, vastuualuejohtaja ja tehtäväaluejohtaja

67 § Kunnanjohtaja, vastuualuejohtaja ja tehtäväaluejohtaja
(henkilöstöasiat)

68 - 69 § Kunnanjohtaja ja vastuualuejohtaja
(palkan lisät)

70 § Hyvinvointijohtaja
(henkilöstöasiat)

72 § Sivutoimet

73 § Viranhaltijan työ- ja toimintakyvyn selvittäminen

74 § Virantoimituksesta pidättäminen

75 § Palvelussuhteen irtisanominen, purkaminen ja lomauttaminen

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.