Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 25


 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valinta / Eduskuntavaalit 2023

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 25  

92/00.00.00/2022  

 

 

Eduskuntavaalit toimitetaan su 2.4.2023. Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta sekä laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä ja kotiäänestystä varten vaalitoimikunta.

 

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa vaalipiirissä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puolueita.

 

Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Eduskuntavaalien ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.

 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja oili Mölsä, puh. 050 363 5888.
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus  Kunnanhallitus valitsee vuoden 2023 eduskuntavaaleja varten
1) vaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä sekä viisi varajäsentä ja
2) vaalitoimikuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä kolme varajäsentä.

 

Päätös Kunnanhallitus valitsi vuoden eduskuntavaalien vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan jäsenet ja varajäsenet sekä nimesi puheenjohtajat seuraavasti:

Vaalilautakunta
Eeva Ylinen                                 puheenjohtaja
Terttu Routsi                                varapuheenjohtaja
Markku Paija                                jäsen
Marita Lindqvist-Saarela              jäsen
Hilkka Välläri                                jäsen

varajäsenet
Satu Rannikko
Pasi Siukola
Sari Laakso
Matti Seppä
Veikko Laitsaari

Vaalitoimikunta
Pekka Karppanen                      puheenjohtaja
Marju Pihlajamaa                       varapuheenjohtaja
Terttu Routsi                              jäsen

varajäsenet
Ari Poutala
Jani Nousiainen
Satu Rannikko