Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 151



 

Työllisyyden edistämisen kuntakokeilun sopimus vuosille 2023 - 2024

 

Kunnanhallitus 12.12.2022 § 151  

135/14.00.01/2022  

 

 

Punkalaitumen kunnanhallitus on käsitellyt kokouksessaan 11.01.2021, § 2 työllisyyden edistämiseen liittyviä sopimuksia. Pirkanmaa on kokonaisuudessaan mukana työllisyyden kuntakokeilussa, jossa osa työttömistä työnhakijoista siirtyy oman kotikuntansa työllisyyspalvelujen asiakkaiksi. Työllisyyden kuntakokeilujen tavoitteena on aiempaa tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista sekä tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. Kokeilujen tarkoituksena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille. Työllisyyden kuntakokeilua toteutetaan tämänhetkisen tiedon mukaan 1.3.2021 - 31.12.2024. 

 

Punkalaitumen kunnalla ja Sastamalan kaupungilla on ollut voimassa erillinen sopimus, jonka pohjalta kuntakokeilussa Sastamalan kaupungin työllisyyspalvelut vastaa kokeilulain mukaisesti siirtyvistä TE-palveluista sekä Sastamalan että Punkalaitumen kunnan osalta. Lisäksi Sastamalan kaupungin työllisyyspalvelut tuottavat Punkalaitumen kunnalle sopimuksen mukaan kunnan vastuulla olevia lakisääteisiä työvoima- ja yrityspalveluja sekä muita lakisääteisiä työttömien työnhakijoiden palveluita sopimuksessa määritellyillä periaatteilla.

 

Sastamalan kaupungin tehtävään asettamat viranhaltijat vastaavat näiltä osin Punkalaitumen kunnan lakisääteisten palvelujen tuottamisesta. Sastamalan kaupungin ja Punkalaitumen kunnan välistä sopimusta on muutettu vastaamaan nykytilannetta huomioiden hyvinvointialue uudistuksen mukanaan tuomat asiat.

 

Uusi sopimus ajalle 1.1.2023 - 31.12.2024 on liitteenä.

 

Valmistelija  hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja  hyvinvointijohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä työllisyyden edistämisen kuntakokeilun sopimuksen ajalle 1.1.2023 - 31.12.2024 liitteen mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.