Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 07.12.2022/Pykälä 30


 

Haukankosken navettarakennuksen lämmitysjärjestelmä

 

Tekninen lautakunta 22.11.2022 § 25 

 

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen kokouksessaan

24.10.2022 (§ 27) koskien sitä, että Haukankosken rakennukset laitetaan myyntiin navettarakennusta lukuunottamatta. Navettarakennuksessa sijaitsee kunnan työpajatoiminta, eikä sille ole löydetty vastaavia muita tiloja.

 

Alueen kaukolämmön tuotantosopimus on sanottu irti ja tuotanto päättyy 20.3.2023. Säilytettävälle navettarakennukselle tulisi löytää uusi lämmitysjärjestelmä. Haukankosken jatkokäyttöä miettinyt työryhmä totesi, että navettarakennuksen lämmitysratkaisu ja sen tekninen toteutus kuuluu tekniselle lautakunnalle ja tekniselle toimelle.

 

Tekninen toimi on selvittänyt eri lämmitysjärjestelmäratkaisuja. Lisätiedot liitteenä.

 

Valmistelija Kunnanrakennusmestari Olli Launonen, p. 040 641 2044

 

Lisätietoja Kunnanrakennusmestari Olli Launonen, p. 040 641 2044

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää Haukankosken navettarakennuksen uudeksi lämmitysjärjestelmäksi sähkökattilan ja varaa talousarvioon sen hankintaan 15.000 euroa. Kyseinen lämmitysjärjestelmä on nopea ja edullinen perustaa sekä sitä voidaan käyttää sellaisenaan tai varalämmitys-järjestelmänä.

-

Käydyn keskustelun kuluessa Lintunen ehdotti Lindqvist-Saarelan ja Kedon kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Uudelleen valmistelussa tulee selvittää ilma-vesilämpöpumpun mahdollisuus lämmitysratkaisuna kustannusarvioineen.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun edellä mainituilla tarkennuksilla.

 

 

Tekninen lautakunta 07.12.2022 § 30  

126/10.03.02.01/2022  

 

 

Tekninen toimi selvitti lautakunnan päätöksen mukaisesti ilmavesilämpöpumpun käyttömahdollisuutta lämmitysratkaisuna Haukankosken navettarakennuksessa. Kolmelta alan toimijalta saatiin kustannus- ja toimitusaika-arviot:

 

 

toimija 1

toimija 2

toimija 3

budjettihinta (euroa)

40.000-50.000

60.000-80.000

50.000-70.000

sähkövastukset/kattila

täytyy olla

täytyy olla

täytyy olla

toimitusaika

min. 2 kk

Sähkökattila 1 kk, VILP ei osaa sanoa

ei osaa sanoa

 

Lämmitysjärjestelmää valittaessa tulee varmistaa lämmityksen maksimiteho. VILP- järjestelmää ei voida asentaa tilan ainoaksi päälämmönlähteeksi, koska kovilla pakkasilla järjestelmän teho vähenee ja lopulta loppuu noin -20 pakkasasteessa merkistä riippumatta. Siksi VILP-järjestelmän rinnalla tulee olla varajärjestelmä, kuten esimerkiksi sähkökattila.

 

Kiinteistön nykyiset pääsulakkeet ja sähkönsyöttö mahdollistavat 60 kW:n sähkölämmitystehon saavuttamisen. Huomioitavaa on, että järjestelmän toimitusaikataulusta vain yksi toimija pystyi antamaan karkean aikataulun toimitukselle.

 

 

 

Valmistelija   Kunnanrakennusmestari Olli Launonen, p. 040 641 2044

 

Lisätietoja   Kunnanrakennusmestari Olli Launonen, p. 040 641 2044

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää Haukankosken navettarakennuksen uudeksi lämmitysjärjestelmäksi sähkökattilan sen edullisen hankintakustannuksen sekä aikataulupaineiden vuoksi. Jatkossa voidaan tarvittaessa selvittää muita lämmitysratkaisuja, jolloin sähkökattila jäisi varajärjestelmäksi.

-

Käydyn keskustelun kuluessa Lintunen esitti Yli-Parrin kannattamana, että valitaan lämmitysjärjestelmäksi sähkökattila. Asennus toteutetaan siten, että sähkökattila tukee mahdollisesti tulevaa lisä- tai päälämmitysjärjes-telmää ja voidaan käyttää varajärjestelmänä. Asennuksessa tulee huomioi-da, ettei poisteta kaukolämmön käyttömahdollisuutta. Puheenjohtaja

 päätti keskustelun ja totesi, että asiassa oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeva, kannatettu esitys, joten asiasta oli äänestettävä. Äänestys suoritettiin nimenhuudolla. Esittelijän ehdotus oli "jaa" ja Lintusen esitys oli "ei". Äänestys suoritettiin ja tulos oli seuraava:

 

Jaa-ääniä: Uutto, Rannikko

Ei-ääniä: Lindqvist-Saarela, Keto, Lintunen, Männistö, Yli-Parri

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä ja 5 ei-ääntä. Puheenjohtaja päätti asian käsittelyn ja totesi, että äänin 5-2 Lintusen esitys tuli lautakunnan päätökseksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päättää äänestystuloksen mukaisesti, että valitaan lämmitysjärjestelmäksi sähkökattila. Asennus toteutetaan siten, että sähkökattila tukee mahdollisesti tulevaa lisä- tai päälämmitysjärjestelmää ja voidaan käyttää varajärjestelmänä. Asennuksessa tulee huomioida, ettei poisteta kaukolämmön käyttömahdollisuutta.