Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 106


 

Haukankosken kiinteistöjen myyminen

 

Kunnanhallitus 19.09.2022 § 106  

31/10.03.02.02/2022  

 

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 5.10.2020 päättänyt, että Haukankosken päärakennukselle etsitään uusia käyttökohteita. Mikäli rakennukselle ei löydy muuta käyttötarkoitusta vuoteen 2023 mennessä, niin asia otetaan uudelleen käsiteltäväksi. Lisäksi valtuusto päätti, että hallintorakennus laitetaan myyntiin omalla tontilla ja että navettarakennus säilytetään toistaiseksi kunnan omistuksessa.

 

Kunnanhallitus on asettanut työryhmän selvittämään Haukankosken alueen jatkokäyttöä. Tällä hetkellä työryhmään kuuluvat Linda Lähdeniemi (pj), Jani Nousiainen, Ari Prihti, Marja Wakkala ja Juha Yli-Parri. Aluksi työryhmän sihteerinä toimi elinvoimaluotsi Aki Mikkola.

 

Kunnanhallituksen kokouksessa on 30.5.2022 selvitetty päärakennukseen tehdyn kuntoarvion tuloksia. Samalla kunnanhallitus valitsi työryhmän sihteeriksi hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsän.

 

Työryhmä on pitänyt kokoukset 23.8. ja 8.9.2022. Kokouksissa on ollut asiantuntijoina kunnanjohtaja, kunnanrakennusmestari, tekninen johtaja ja elinvoimakehittäjä. Tekninen toimi on selvittänyt alueen liittymiä ja niiden eriyttämisen kustannuksia. Selvitys ja kokouksessa esitetty diaesitys ovat oheismateriaalina.

 

Saadun selvityksen perusteella työryhmä päätyi esittämään kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että muut rakennukset paitsi navettarakennus voidaan laittaa myyntiin. Työryhmä esittää myyntikanavaksi huutokauppa.comia.

 

Kunnanrakennusmestari Olli Launonen ja elinvoimakehittäjä Henna Ärrälä ovat kokouksessa asiantuntijoina.

 

Valmistelija  hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja  hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä puh. 050 363 5888
 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Haukankosken rakennukset laitetaan myyntiin navettarakennusta lukuunottamatta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.


Kunnanrakennusmestari Olli Launonen ja elinvoimakehittäjä Henna Ärrälä olivat asiantuntijoina paikalla 16.30 - 16.50.