RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 98
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointiohjaajan toimen lakkauttaminen ja hyvinvointisuunnittelijan viran perustaminen
Kunnanhallitus 29.08.2022 § 98
76/01.01.00/2022
Punkalaitumen kunta on hallintosääntötyöryhmän johdolla valmistautunut tuleviin valtakunnallisiin ja paikallisiin uudistustarpeisiin. Tulevien uudistusten ja hallintosääntötyöryhmän valmistelutyön perusteella hyvinvoinnin osasektorille kohdistuu muutostarpeita, joiden pohjalta hyvinvointiohjaajan toimi tulee muuttaa hyvinvointisuunnittelijan viraksi.
Hyvinvointisuunnittelijan tehtäväalueeseen kuuluu kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät monialaiset työtehtävät. Hyvinvointisuunnittelija tulee toimimaan lähiesimiestehtävissä kirjaston, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön osasektoreilla. Hyvinvointisuunnittelijan tehtävänkuvaan tulee kuulumaan kuntalaisten osallisuuteen sekä järjestöyhteistyön koordinoimiseen liittyvät tehtävät. Hyvinvointisuunnittelijan esimiehenä toimii hyvinvointijohtaja.
Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään riittävää osaamista toimia esimiestehtävissä, kehittämistehtävissä sekä työnkuvaan kuuluvien osakokonaisuuksien riittävää tuntemusta. Valittavalla henkilöllä on työkokemuksen kautta hankittua osaamista hyvinvointisuunnittelijan tehtävänkuvaan kuuluvista osa-alueista. Koulutusvaatimuksena edellytetään tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa. Virka täytetään toistaiseksi.
Kuntaan on perustettu hyvinvointiohjaajan toimi 1.1.2020 alkaen. Tällä hetkellä toimessa ei ole vakinaista toimenhaltijaa, vaan toimi on täytetty osa-aikaisena määräaikaisesti.
Hallintosäännön 34 § mukaan kunnanvaltuusto päättää vakituisten virkojen perustamisesta ja kunnanhallitus vakituisten toimien lakkauttamisesta.
Valmistelija hyvinvointijohtaja ja hallinto- ja talousjohtaja
Lisätietoja kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 621 2472.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lakkauttaa hyvinvointiohjaajan toimen 31.12.2022. Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että hyvinvointisuunnittelijan virka perustetaan 1.1.2023 alkaen.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |