RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Elinvoimakehittäjän valitseminen
Kunnanhallitus 20.06.2022 § 76
56/01.01.01/2022
Kunnanhallitus perusti elinvoimakehittäjän toimen 9.5.2022. Tehtävään valittavalta edellytetään hyviä yhteistyö- ja viestintätaitoja, vahvaa kehittämishalua ja paineensietokykyä. Lisäksi edellytetään tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai aikaisempaa opistotasoista tutkintoa sekä perehtyneisyyttä elinkeinoelämään ja julkiseen kehittämiseen.
Elinvoimakehittäjän toimi on ollut avoimena, hakuaika päättyi 8.6.2022 klo 15.00. Määräaikaan mennessä toimeen tuli viisi hakemusta. Haastatteluryhmänä toimii kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemi, kunnanhallituksen jäsen Marja Wakkala sekä kunnanjohtaja ja hallinto- ja talousjohtaja. Viimeinen haastattelu on ma 20.6.2022.
Yhteenveto hakijoista on liitteenä ja hakemukset ovat oheismateriaalina.
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja
Lisätietoja kunnanjohtaja Tuija Ojala, puh. 040 621 2472
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee elinvoimakehittäjän toimeen Henna Ärrälän. Koeaika on 6 kk.
Päätös Marja Wakkala esitti, että virka laitetaan uudelleen haettavaksi. Wakkalan esitystä ei kannatettu. Puheenjohtaja totesi, että esittelijän esitys tuli hyväksytyksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |