RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.05.2022/Pykälä 68
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Yhdistysavustusten hyväksyminen v. 2022
Kunnanhallitus 30.05.2022 § 68
27/02.05.01.00/2022
Yleisavustukset sekä avustukset Punkalaitumella toimivien yleishyödyllisten yhdistysten kiinteistöveron maksua varten on ollut haettavana. Aikaisempina vuosina avustusta on myönnetty kiinteistöveron maksua varten seuraintaloille ja työnväentaloille sekä metsästys-, nuoriso- ja urheiluseurojen sekä museon kiinteistöille.
Hallintosäännön 23 §:n mukaan toimielimet päättävät omalla toimialallaan yhdistysten tukemiseen tarkoitettujen avustusten perusteista. Osaston esimies myöntää yhdistysten tukemiseen tarkoitetut avustukset toimielimen hyväksymien perusteiden mukaisesti.
Aikaisemmin avustusta on myönnetty enintään kiinteistöveron määrä ja avustuksen maksatus on edellyttänyt maksutositteiden esittämistä.
Lisäksi Liitsolan osakaskunta hakee 800 euron avustusta Sammakkajärven vesikasvien niittoa varten. Perusteluna anomukselle on, että "näin pyritään turvaamaan puhdasvetisen Sammakkajärven virkistyskäyttö ja estämään järven rehevöityminen. Mahdollisesti vedenlaadun analysointi riippuen osakaskunnan kassa tilanteesta." Vuonna 2021 kunnanhallitus myönsi Liitsolan osakaskunnalle 800 euron avustuksen vesikasvien niittoa varten.
Esperi Care Oy on hakenut kesätyöllistämistukea kolmelle nuorelle 400 euroa/nuori. Kasvatus- ja hyvinvointilautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti työllistämistukea voidaan myöntää vain punkalaitumelaisille yrityksille, joten yritykselle ei ole myönnetty tukea.
Valmistelija hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä
Lisätietoja hallinto- ja talousjohtaja Oili Mölsä, puh. 050 363 5888.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä kiinteistöveroa varten myönnettävien avustusten perusteet seuraavasti:
- avustusta myönnetään kiinteistöveron maksua varten seuraintaloille, työväentaloille sekä metsästys-, nuoriso- ja urheiluseurojen sekä museon kiinteistöille
- avustusta myönnetään enintään kiinteistöveron määrä ja avustuksen maksatus edellyttää maksutositteiden esittämistä.
Lisäksi kunnanhallitus päättää myöntää Liitsolan osakaskunnalle 800 euron avustuksen sekä Esperi Care Oy:lle 1.200 euron kesätyöllistämistuen kolmen nuoren työllistämistä varten. Muilta osin työllistämisen ehdot ovat samat kuin kasvatus- ja hyvinvointilautakunnan päättämät tuen saamisen ehdot.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän esityksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |