RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.10.2026/Pykälä 45
Yksityisteiden avustusperiaatteet
Tekninen lautakunta 13.10.2026 § 45
52/02.05.01.00/2026
Punkalaitumen kunnan tekninen lautakunta on 9.3.2021 § 12 hyväksynyt yksityisteiden kunnossapitoavustuksia koskevat perusteet.
Nykyisiä avustusperiaatteita on tarpeen päivittää avustusmenettelyn selkeyttämiseksi ja yhdenmukaistamiseksi. Uudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa avustusten määräytymisperusteita, parantaa avustusten jakamisen läpinäkyvyyttä sekä varmistaa hakijoiden tasapuolinen kohtelu.
Uusissa avustusehdoissa määritellään avustuksen myöntämisen edellytykset, avustettavan tiepituuden määräytyminen, avustusten laskentaperusteet sekä avustuksen hakemiseen, käyttöön ja valvontaan liittyvät menettelyt. Avustusehdoissa huomioidaan yksityistielain (560/2018) vaatimukset.
Yksityisteiden kunnossapitoavustukset ovat harkinnanvaraisia, ja niitä myönnetään vuosittain talousarviossa tarkoitukseen varatun määrärahan puitteissa.
Tekninen lautakunta päättää kunnossapitoavustusten jakoperusteista. Tekninen johtaja päättää avustusten myöntämisestä teknisen lautakunnan vahvistamien ehtojen ja talousarviossa varatun määrärahan mukaisesti.
Uudet avustusehdot on tarkoitus ottaa käyttöön 1.1.2027 alkaen.
Valmistelija tekninen johtaja
Lisätietoja tekninen johtaja Olli Launonen p. 0406412044
Esittelijä tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevat Punkalaitumen kunnan yksityisteiden kunnossapitoavustusten avustusehdot, jotka tulevat voimaan 1.1.2027 ja korvaavat teknisen lautakunnan 9.3.2021 § 12 hyväksymät yksityisteiden kunnossapitoavustuksia koskevat perusteet.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.