Dynasty tietopalvelu
Punkalaitumen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.10.2026/Pykälä 106



Kokousasian teksti

 

Sopimus kuntaan ohjaamisesta ja kotoutumisen edistämisestä

 

Kunnanhallitus 26.10.2026 § 106  

95/04.03.01/2023  

 

 

Punkalaitumen kunta on solminut sopimuksen kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä vuonna 2023 silloisen Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa. Lainsäädännön ja aluehallinnon muutosten myötä Sisä-Suomen elinvoimakeskus päivittää kyseiset sopimukset vuoden 2026 loppuun mennessä.

 

Sopimuksen mukaan kunta sopii erikseen elinvoimakeskuksen kanssa vastaanotettavista pakolaisista. Elinvoimakeskus esittää tarvittaessa pyynnön pakolaisten vastaanottamisesta alueelliseen kuntapaikkojen tarpeeseen perustuen. Punkalaitumen kunta ei sitoudu sopimuksella tiettyyn vastaanottomäärään vuositasolla. Kuntapaikka tarkoittaa kunnan ilmoitusta valmiudesta järjestää asunto, vastaanotto ja palvelut elinvoimakeskuksen kuntaan ohjaamille henkilöille.

 

Oheismateriaalina on päivitetty Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen kuntaan ohjaamisen alueellinen strategia sekä sopimusluonnos.

 

Sopimus tulee voimaan, kun kumpikin osapuoli on sen allekirjoittanut. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja se tarkastetaan vähintään neljän vuoden välein tai tarpeen mukaan.

 

Toimivallan peruste: Hallintosääntö 23 §:n 2 mom.

 

Valmistelija  elinvoimapäällikkö, hallintojohtaja

 

Lisätietoja  elinvoimapäällikkö Sara Halme, puh. 040 660 2425.
 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä oheismateriaalina olevan Punkalaitumen kunnan ja Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen välisen sopimuksen kuntaan ohjaamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Sopimus korvaa nykyisen voimassa olevan vastaavan sopimuksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.