RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 27
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Täyttölupa nuoriso-ohjaajan toimi
Henkilöstöjaosto 08.06.2026 § 27
13/01.01.01/2026
Hyvinvointipäällikkö Päivi Paija hakee täyttölupaa toistaiseksi voimassa olevan nuoriso-ohjaajan toimen täyttämiseen 1.9.2026 alkaen.
Nuoriso-ohjaaja on irtisanoutunut tehtävästään 4.6.2026.
Toimen tehtäväkokonaisuus muodostuu 50-prosenttisesti etsivästä nuorisotyöstä sekä 50-prosenttisesti muista nuorison ohjaukseen, tukemiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen liittyvistä tehtävistä.
Etsivä nuorisotyö tukee erityisesti koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tavoittamista ja heidän tarvitsemiensa palvelujen piiriin ohjaamista. Etsivään nuorisotyöhön on saatu avustusta lupa- ja valvontavirastolta. Muut nuoriso-ohjaajan tehtävät liittyvät muun muassa nuorisotilatoimintaan, nuorten osallisuuden edistämiseen, tapahtumien järjestämiseen sekä nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.
Valmistelija hyvinvointipäällikkö, vt. kunnanjohtaja
Lisätietoja hyvinvointipäällikkö Päivi Paija. puh. 040 610 6058
Esittelijä vt. kunnanjohtaja
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto myöntää täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan nuoriso-ohjaajan toimeen 1.9.2026 alkaen.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |