RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Esityslista 23.02.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Sidonnaisuusilmoitukset (23.2.2026)
Tarkastuslautakunta 30.09.2025 § 33
Kuntalain 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja alueidenkäyttölaissa (132/1999) tai rakentamislaissa (751/2023) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu tehtäväänsä. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksessä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta. Sidonnaisuusrekisterien tiedot tulee säilyttää pysyvästi.
Hallintosäännön 88 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on saatettava sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran vuodessa.
Esittelijä puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- Käsittelee saadut sidonnaisuusilmoitukset
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kunnan kotisivuilla
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollisia jättämään ilmoituksen tai täydentämään ilmoitusta.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tarkastuslautakunta 25.11.2025 § 39
30.9.2025 pidetyn kokouksen jälkeen lautakunnalle on tehty 3 uutta sidonnaisuusilmoitusta.
Esittelijä puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- Käsittelee saadut sidonnaisuusilmoitukset
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kunnan kotisivuilla
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollisia jättämään ilmoituksen tai täydentämään ilmoitusta
- saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tarkastuslautakunta 23.02.2026
89/00.00.01/2025
25.11.2025 pidetyn kokouksen jälkeen lautakunnalle on tehty yksi päivitetty sidonnaisuusilmoitus.
Esittelijä puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- Käsittelee saadut sidonnaisuusilmoitukset
- päättää julkaista hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset kunnan kotisivuilla
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollisia jättämään ilmoituksen tai täydentämään ilmoitusta
- saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |