Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 32


 

Lahjoitusrahaston käyttö / Tauno Ristimäki

 

Kunnanhallitus 09.03.2026 § 32  

11/02.07.02/2026  

 

 

Tauno Ristimäen rahastossa on käytössä 144 311,95 euroa. Rahaston omaisuus tulee käyttää kuntalaisten matalan kynnyksen hyvinvointipalveluiden tuottamiseen, kehittämiseen ja edistämiseen huomioiden myös kulttuurilliset tarpeet.

 

Laitumelle Lasku -tapahtuma on organisoitu kunnan kulttuuripalveluiden toimesta kaksi kertaa. Tapahtuma on saanut hyvän vastaanoton ja palautteen. Kuntalaiset kokevat tapahtuman yhteisöllisyyttä lisäävänä tapahtumana, jonka järjestelyyn osallistuvat ennenkaikkea yhdistykset yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Maksuton tapahtuma lisää kuntalaisten kulttuurihyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

 

Laitumelle Lasku -tapahtuma järjestetään tänä vuonna lauantaina 23.5.2026 klo 10.00 - 16.00 Pietarinaukiolla, Urjalantien ja Lauttakyläntien varrella aina Mäenpäähän saakka. Kaupunkijuna kuljettaa taas väkeä pitäjällä. Lapsille ja nuorille on tulossa omaa ohjelmaa. Punkalaitumelta lähtöisin oleva bändi Periferia esiintyy Pietarinaukiolla. Kulttuuripalvelut esittää, että Tauno Ristimäen rahastosta voidaan käyttää 5 000 euroa tapahtuman järjestelykustannuksiin.

 

Valmistelija  hyvinvointipäällikkö

 

Lisätietoja  hyvinvointipäällikkö Päivi Paija, puh. 040 610 6058.

 

Esittelijä kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Tauno Ristimäen rahastosta 5 000 euroa vuoden 2026 Laitumelle Lasku -tapahtumaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.