RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.03.2026/Pykälä 31
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hallinto-oikeuden päätös Dnro 1225/03.04.04.04.01/2024
Kunnanhallitus 09.03.2026 § 31
78/07.01.04/2024
Punkalaitumen kunta on vastaanottanut 6.2.2026 hallinto-oikeuden päätöksen Dnro 1225/03.04.04.04.01/2024, joka koskee asiakirjajulkisuutta koskevaa valitusta Punkalaitumen kunnanjohtajan päätöksestä 28.5.2024 § 3/2024. Hallinto-oikeus kumoaa kunnanjohtajan päätöksen ja siirtää Muukkosen tietopyynnön kunnanhallituksen käsiteltäväksi asiakirjojen antamistapaa koskevan kysymyksen ratkaisemiseksi.
Muukkonen on ilmoittanut tarvitsevansa tietoja lainopillisen tutkimuksen tekemistä varten. Tietosuojalain 27 §:n 1 momentti huomioon ottaen asiakirjoihin sisältyvät henkilötiedot voidaan luovuttaa hänelle tähän tarkoitukseen julkisuuslain 16 §:n 3 momentin estämättä.
Kunnanhallitus ei kuitenkaan ole vielä käyttänyt sille julkisuuslain 16 §:n 2 momentin kolmannen virkkeen perusteella kuuluvaa tietojen sähköistä antamistapaa koskevaa harkintavaltaa, minkä vuoksi asia on tältä osin palautettu kuntaan uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus huomauttaa samalla, että tietojen antamistapaa koskeva julkisuuslain 16 §:n 2 momentin toisen virkkeen perusteella tapahtuva viranomaisen harkinta ei ole vapaata, vaan kunnanhallituksen tulee harkinnassaan ottaa huomioon, mitä julkisuuslain 17 §:n 1 momentissa on säädetty.
Valmistelija kunnanjohtaja ja hallintojohtaja
Lisätietoja hallintojohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312.
Esittelijä kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi ja luovuttaa sähköisesti vaaditun aineiston lainopillseen tieteellisen tutkimuksen tekemistä varten Muukkoselle. Aineisto luovutetaan sillä edellytyksellä, että vastaanottaja sitoutuu huolehtimaan tietosuojan ja tietoturvan jatkuvuudesta (EU 2016/679, GDPR).
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |