RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 24
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Virkaa tekevän kunnanjohtajan nimeäminen ja viranhoidosta maksettava korvaus
Kunnanhallitus 23.02.2026
16/01.02.01/2026
Halllintosäännön § 29 mukaan hallintojohtaja on kunnanjohtajan viransijainen ja hoitaa viransijaisuutta 20.3.-6.4.2026 välisen ajan.
Hallintosääntö § 64 kohta 2. mukaan kunnanhallitus ottaa tarvittaessa kunnanjohtajan sijaisen tai avoimen viran hoitajan enintään yhden vuoden ajaksi.
Tehtävään sisältyy virkavastuu kunnan johtamisesta kokonaisvaltaisesti, osallistuminen eri sidosryhmien työskentelyyn sekä asioiden valmistelu ja esittely eri toimielinten päätöksentekoa varten. Kohtuullisuuden periaatteen mukaan on vt. kunnanjohtajan tehtävän hoitamisen ajalta maksettava viranhoitajalle kunnanjohtajan palkkaa.
Hallintosäännön 4 §:n 4. kohdan mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja esittelee kunnanhallituksessa kunnanjohtajan palvelussuhteen ehtoihin liittyvät asiat.
Valmistelija kunnanhallituksen puheenjohtaja
Lisätietoja kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemi, puh. 044 205 0224.
Esittelijä kunnanhallituksen puheenjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että hallintojohtaja Tiina Mäkiranta nimetään vt. kunnanjohtajaksi 7.4.2026 alkaen ja hänelle maksetaan nykyisen kunnanjohtajan palkkaa, kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa virassaan.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |