Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 23


 

Eron myöntäminen kunnanjohtajan virasta

 

Kunnanhallitus 23.02.2026     

15/01.01.05/2026  

 

 

Punkalaitumen kunnanjohtaja Tiina Pelkonen on pyytänyt 6.2.2026 päivätyllä kirjeellä eroa Punkalaitumen kunnanjohtajan virasta 7.4.2026 alkaen. Tiina Pelkonen on valittu Auran kunnanjohtajaksi.

 

Kunnanjohtaja on sopinut kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa pitävänsä vuosilomiaan 20.3.-6.4.2026, joten hänen työvelvoitteensa päättyy 19.3.2026.

 

Irtisanoutuminen tulee voimaan, kun työnantaja saa siitä tiedon. Eron myöntäminen irtisanoutumisilmoituksen perusteella tarkoittaa vain irtisanoutumisilmoituksen tiedoksi merkitsemistä.

 

Hallintosäännön 77 §:n mukaisesti viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta ja työntekijän ilmoitus työsuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon.

 

Hallintosäännön 4 §:n 4. kohdan mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja  esittelee kunnanhallituksessa kunnanjohtajan palvelussuhteen ehtoihin liittyvät asiat.

 

Valmistelija  kunnanhallituksen puheenjohtaja

 

Lisätietoja  kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemi, puh. 044 205 0224.

 

Esittelijä kunnanhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Tiina Pelkoselle eron Punkalaitumen kunnanjohtajan virasta 7.4.2026 alkaen, sekä saattaa sen tiedoksi kunnanvaltuustolle sähköpostitse.

 

Päätös