RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 5
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Varhaiskasvatuksen opettajan toimen täyttölupa
Henkilöstöjaosto 10.03.2026 § 5
13/01.01.01/2026
Vt. varhaiskasvatusjohtaja Sanna Kohijoki hakee täyttölupaa varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen.
Varhaiskasvatuslain (540/2018) 35 §:n mukaan päiväkodissa tulee olla varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrään, heidän ikäänsä ja varhaiskasvatuksessa päivittäin viettämäänsä aikaan nähden riittävä määrä henkilöstöä, joilla on varhaiskasvatuksen opettajan, sosionomin tai lastenhoitajan kelpoisuus. Henkilöstömitoituksesta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksessa. Alle kolmevuotiaiden ryhmässä voi olla yhtä aikaa hoidossa enintään 12 lasta kolmea kasvatusvastuullista työntekijää kohden ja yli kolmevuotiaiden ryhmässä enintään 21 lasta.
Varhaiskasvatuslaki uudistui vuonna 2018 myös päiväkodin henkilöstörakennetta koskevien säännösten osalta. Vuoteen 2030 mennessä päiväkodin kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta mitoitukseen laskettavasta henkilökunnasta kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus. Kyseisestä kahdesta kolmasosasta vähintään puolella tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.
Punkalaitumen päiväkodissa kahdessa ryhmässä henkilöstörakenne vastaa jo vuoden 2030 lakisääteistä tavoitetta. Kolmas ryhmä on toiminut vielä henkilöstörakenteella, jossa varhaiskasvatuksen opettajan lisäksi ryhmässä työskentelee kaksi lastenhoitajaa. Ryhmässä määräaikaisesti työskennellyt perhepäivähoitaja eläköityy kevään 2026 aikana, minkä johdosta henkilöstörakennetta on perusteltua muuttaa lain edellyttämään suuntaan.
Kunnalla on ollut täyttämättä yksi varhaiskasvatuksen opettajan toimi. Tehtävän täyttäminen on tarpeen päiväkodin henkilöstörakenteen kehittämiseksi vastaamaan varhaiskasvatuslain tavoitteita sekä varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan vahvistamiseksi.
Varhaiskasvatuksen opettajan toimen täyttäminen lastenhoitajan sijasta lisää henkilöstökustannuksia vuositasolla noin 6 000 euroa. Määräraha tehtävän täyttämiseen sisältyy vuoden 2026 talousarvioon.
Valmistelija vt. varhaiskasvatusjohtaja, hallintojohtaja
Lisätietoja vt. varhaiskasvatusjohtaja Sanna Kohijoki, puh. 040 681 0211
hallintojohtaja Tiina Mäkiranta, puh. 040 138 2312
Esittelijä hallintojohtaja
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää myöntää varhaiskasvatuksen opettajan toimen täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen.
Muutettu päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää myöntää varhaiskasvatuksen opettajan toimen täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2026 alkaen. Mikäli toimeen kohdistuu sijaistarpeita, siihen myönnetään määräaikainen lastenhoitajan toimen täyttölupa.
Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |