Dynasty tietopalvelu Haku RSS Punkalaitumen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 10


 

Pohjoisseudun koulun resurssiopettajan määräaikaisen viran täyttölupa (hankerahoitus)

 

Henkilöstöjaosto 10.03.2026 § 10  

13/01.01.01/2026  

 

 

Pohjoisseudun koulun johtaja Elina Poutala hakee täyttölupaa resurssiopettajan määräaikaiseen virkaan 10.8.2026 alkaen.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 17.4.2024 myöntänyt kunnalle valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen koulutuksellista tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin vuosille 2024–2027. Avustus maksetaan kolmessa samansuuruisessa erässä vuosina 2024, 2025 ja 2026. Avustukselle on myönnetty jatkopäätös 22.1.2026.

 

Hankeavustusta on myönnetty yhteensä 50 000 euroa, josta Pohjoisseudun koulun osuus on 26 000 euroa ja Punkalaitumen päiväkodin osuus 24 000 euroa. Pohjoisseudun koulussa on edellisenä lukuvuonna ollut hankerahoituksella palkattuna resurssiopettaja.

 

Resurssiopettaja mahdollistaa samanaikaisopetuksen ja jakotuntien toteuttamisen yhdysluokissa sekä pienryhmässä opiskelun niille oppilaille, jotka hyötyvät siitä. Resurssiopettajalla on opetustunteja kaikilla luokka-asteilla, erityisesti alkuopetuksessa. Resurssiopettaja tukee myös koulun osa-aikaisen erityisopetuksen järjestämistä.

 

Pohjoisseudun koulussa ei ole pienryhmäluokkaa, vaan pienryhmäopetus on keskitetty Keskuskoululle. Resurssiopettajan avulla voidaan järjestää oppimisen tuen uudistuksen edellyttämää ryhmäkohtaista tukea, kuten samanaikaisopetusta ja pienemmässä ryhmässä opiskelua.

 

Resurssiopettajan määräaikainen virka esitetään täytettäväksi ajalle 10.8.2026–5.6.2027. Opetusvelvollisuus on 24 tuntia viikossa.

 

Resurssiopettajan palkkaus toteutetaan osittain hankerahoituksella. Vuodelle 2026 on myönnetty hankerahaa 26 000 euroa. Hankerahoituksen osuus saa olla enintään 80 prosenttia kokonaiskustannuksista ja kunnan oma rahoitusosuus vähintään 20 prosenttia. Kevätlukukauden 2027 kustannukset katetaan kunnan omalla rahoituksella sekä oppimisen tuen uudistukseen osoitetulla valtion rahoituksella.

 

Resurssiopettajan henkilöstökustannukset sivukuluineen ovat arviolta noin 62 000 euroa lukuvuoden aikana, josta 26 000 euroa katetaan hankeavustuksella.

 

Valmistelija  Pohjoisseudun koulun johtaja, Yhteiskoulun ja lukion rehtori ja hallintojohtaja             

 

Lisätietoja  Yhteiskoulun ja lukion rehtori Arto Asa, puh. 040 050 4781
 

Esittelijä hallintojohtaja

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää myöntää resurssiopettajan määräaikaisen viran täyttöluvan ajalle 10.8.2026–5.6.2027.

 

Päätös Päätösesityksen mukaisesti.