RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 7
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Osallistava budjetointi vuonna 2026
Kunnanhallitus 12.01.2026 § 7
111/02.05.01.00/2025
Osallistava budjetointi on prosessi, joka tarjoaa kuntalaisille mahdollisuuden päästä mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan keskusteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kuntalain (10.4.2015/410) 22 § mukaan kuntalaisilla ja palvelun käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan, esimerkiksi järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suunnitteluun. Osallistava budjetointi on yksi keino kunnan toiminnan suunnitteluun sekä asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismadollisuuksien parantamiseksi.
Punkalaitumen kunnan osallistavassa budjetoinnissa kuntalaiset pääsevät päättämään 5 000 euron määrärahan käytöstä vuodelle 2026. Prosessi toteutetaan neljässä vaiheessa: ideointi, ideoiden rajaaminen, äänestys ja toteutus.
Ideointivaiheessa kuntalaiset voivat esittää ehdotuksia siitä, miten määräraha käytetään.Tavoitteena kerätä mahdollisimman monipuolisia ja kuntalaisten tarpeita vastaavia ideoita, jotka palvelevat laajaa asukasjoukkoa.
Ideoiden rajaamisvaiheessa elinvoimaneuvosto arvioi ja valitsee ehdotuksista toteuttamiskelpoisimmat vaihtoehdot. Valinnassa otetaan huomioon ehdotusten toteutusmahdollisuudet, kustannusarvio sekä aikataulu.
Äänestysvaiheesssa kuntalaiset pääsevät äänestämään tärkeimmäksi kokemansa ehdotuksen puolesta. Äänestyksen vottanut idea valitaan toteutetavaksi osallistavaan budjetointiin varatulla määrärahalla.
Valmistelija elinvoimapäällikkö
Lisätietoja elinvoimapäällikkö Sara Halme, puh. 040 660 2425.
Esittelijä kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää osallistavan budjetoinnin ideoiden keruun sekä valtuuttaa elinvoimaneuvoston rajaamaan parhaimmat ja toteuttamiskelpoisimmat ideat äänestykseen. Äänestyksen voittanut idea toteutetaan vuoden 2026 aikana.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |