RSS-linkki
Kokousasiat:https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://punkalaidun10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 40
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kouluterveyskyselyn tulokset
Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.11.2025 § 40
109/12.00.02/2025
Kouluterveyskysely on Suomessa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tekemä kyselytutkimus, jolla kerätään seurantatietoa eri ikäisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä, osallisuudesta sekä heidän palvelutarpeistaan. Kyselyyn osallistuvat keväällä 2025 Punkalaitumen perusopetuksen 4. ja 5. vuosiluokan oppilaat, perusopetuksen 8. ja 9. vuosiluokan oppilaat ja lukiokoulutuksen 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Kouluterveyskysely tehdään joka toinen vuosi.
Punkalaitumen kunnassa kouluterveyskyselyiden tuloksia tullaan hyödyntämään koulujen toimintatapojen ja kehityskohteiden suunnittelussa ja painotuksissa sekä laajan hyvinvointikertomuksen laadinnassa.
Oheismateriaalina koulukohtaisia tuloksia kyselyistä.
Valmistelija Yhteiskoulun ja lukion rehtori
Lisätietoja Yhteiskoulun ja lukion rehtori Arto Asa, puh. 0400 504 781
Esittelijä Yhteiskoulun ja lukion rehtori
Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta keskustelee kouluterveyskyselyiden tuloksista. Keskustelu merkitään tiedoksi.
Päätös Esittelijän esityksen mukaan.
| Edellinen asia | Seuraava asia |